Kirjat | Kesän kukoistusta voi juhlistaa saunomalla perinteisin tavoin
Suomalaiset ovat tunnetusti maailman ylivoimaisin saunakansa. Saunoja on maassamme noin 3,3 miljoonaa, siis enemmän kuin henkilöautoja.
Tiedämmekin kaiken esimerkiksi saunan rakentamisesta ja erilaisten kiukaiden ominaisuuksista. Saunan terveyshyötyjä on tutkittu suomalaisissa yliopistoissa jo vuosikymmenten ajan.
Lisäksi jokainen suomalainen on luonnollisesti saunomisen paras kokemusasiantuntija, jolla on oma vankka mielipiteensä siitä, kuinka kuumaksi sauna tulee lämmittää ja kauanko löylyissä kannattaa istua.
Kaikesta tästä huolimatta käsityksemme suomalaisesta saunasta on rajoittunut, väittää saunottaja ja saunottajien kouluttaja Laura Foon.
– Meillä on tilanne, jossa käytämme kokonaisesta kulttuurin sateenkaaresta vain yhtä värisävyä, hän kirjoittaa keväällä ilmestyneessä Perinnelöylyt-kirjassaan.
Foonin väite tuntuu aluksi provosoivalta. Mekö muka emme tietäisi tai ottaisi kaikkea irti saunomisesta?
Perusteluihin tutustumisen jälkeen on kuitenkin myönnettävä, että näin saattaa olla. Foon viittaa erityisesti saunomisen kokemukseen.
Suomalainen tapa saunoa on varsin vakiintunut. Saunomisen rituaali on yleensä melko samanlainen riippumatta siitä, onko arki vai juhla.
Etsimme löylyttelyyn vaihtelua lähinnä erityyppisistä ja mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin rakennetuista saunoista. Näin kesäisin pääsee takuuvarmasti lehtien palstoille, jos on nikkaroinut saunan esimerkiksi puuhun tai potkukelkkaan.
Foonin mukaan se, mitä saunassa nykyisin teemme, on vain kapea katsaus muinaiseen saunaperinteeseemme. Hän heräsi asiaan osallistuttuaan Latviassa tuntikausia kestäneen saunasessioon.
Fooniin teki vaikutuksen muun muassa metsän antimien hyödyntäminen saunomisessa ja erityisesti vihdonnassa. Retki alkoi vihta-ainesten keräämisellä, minkä jälkeen vihtomisen teoriaa käytiin läpi saunan ulkopuolella.
– Tajusin, miten suuri tieteen ja taiteen ala vihdonta onkaan. Tuoksuja, aromaterapiaa, rytmiä, kosketusta, ääntä, lämpöä ja löylyn tuulahduksia – mitä tuo hoitomuoto ei kattaisikaan. Kun vihdoin pääsimme saunaan, rytmit, tekniikat ja tuoksut veivät mennessään.
Foon ei suinkaan ollut mennyt Latviaan saunan takia, vaan joogaleirille. Hän oli tuohon saakka saunonut lähinnä tavan vuoksi ja etsinyt vastauksia elämän suuriin kysymyksiin joogan sekä ayurvedan maailmasta.
Ne olivat vieneet hänet Intiaan asti, mutta tuottaneet lopulta pettymyksen. Klassisesti Foonin oli käytävä kaukana nähdäkseen lähelle.
Palattuaan latvialaisen saunasession jälkeen kotimaahan Foon ryhtyi perehtymään saunaperinteisiin ja huomasi, ettei Suomessa juurikaan tiedetä niistä saati pidetä niitä yllä. Sen sijaan Venäjällä ja Baltian maissa saunotus on pysynyt jossain muodossa oleellisena osana terveyden ylläpitoa ja vuodenkierron rituaaleja.
– Totesin, että Itämeren alueen perinteissä on niin paljon samaa, että balttilaisten opettajien opissa on mahdollista saada käytännön näkökulmaa siihen, mitä saunaperinne on ollut myös täällä Suomen niemen alueella, Foon kirjoittaa.
Hän on sittemmin opiskellut saunotusta muun muassa liettualaisessa International Bath Academyssa. Suomessa opetusta ovat antaneet saunaterapeutit Merja Pihlajamäki ja Mervi Hongisto sekä perinnesaunottaja, ammattivastoja Maaria Alén.
Foon työskentelee nykyisin saunottajana ja saunottajien kouluttajana Sipoonjoen perinnesaunalla. Huhtikuussa ilmestyneessä Perinnelöylyt-kirjassaan hän on koostanut kymmenen vuoden aikana kertyneet muistiinpanonsa yksien kansien väliin.
Kirja vie lukijan vuodenaikojen mukaan vaihtuvien saunarituaalien äärelle. Esimerkiksi talven hiljaisuudessa saunassa korostuvat rauhoittuminen, puhdistautuminen ja uuden alun valmistelu.
Kesän valoisat yöt puolestaan kutsuvat lemmenlöylyihin ja elämänvoiman juhlistamiseen. Kukin vuodenaika tuo mukanaan omat materiaalinsa, tuoksunsa, loitsunsa ja tapansa käyttää saunaa.
Foon esittelee kirjassaan saunaseremonian vuoden jokaiselle kuukaudelle. Seremoniat pohjaavat itämerensuomalaiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan. Esimerkiksi laskiaissaunassa ollaan vanhan tavan mukaan hiljaa, jotta hyttyset eivät pistäisi tulevana kesänä.
Foon ei väitä, että seremoniat löytyisivät sellaisinaan kansanperinteestä, vaan ne ovat muotoutuneet vuosien varrella saunottajan työssä ja esittelevät yhden mahdollisen tulkinnan vuodenkierron mytologian käytännön sovellutuksesta.
Mytologia seremonioiden taustalla on kuitenkin aitoa, ja esimerkiksi seremonioissa käytetyt runot on poimittu Suomen Kirjallisuuden Seuran ylläpitämästä Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannasta.
Perinteisen vihdonnan lisäksi kirjassa esitellyt saunaseremoniat sisältävät esimerkiksi ensilöylyn luomisen ja saunan kiittämisen kaltaisia toimenpiteitä. Useissa seremonioissa saunomiseen on yhdistelty kylmä-kuumahoitoa esimerkiksi luonnonvedessä uimisen, kylmän suihkun, lumen tai jääpalojen muodossa.
Runoineen ja loitsuineen saunaseremoniat sopivat vaikkapa illanvieton ohjelmanumeroiksi. Miksipä et yllättäisi heinäkuisia mökkivieraita seremonialla, jossa kesän kukoistusta juhlistetaan lämmön ja tuoksujen avulla!
Saunomisessa käytetään muun muassa kukkaisvihtoja, joihin voi koivun sekaan lisätä esimerkiksi kissankelloja, siankärsämöitä, mesiangervoja, puna-apiloita tai pihlajankukkia.
Huhtikuulle suunnitellulla seremonialla voi puolestaan yllättää naapuritkin. Silloin on nimittäin Jyrin päivän ja karjan uloslaskun teeman mukaisesti aika avata ääni ja pelotella pedot pois.
– Nyt saa antaa kiljahdusten kaikua, Foon kannustaa.
Mutta on kirjalla annettavaa myös hillitymmästä menosta pitäville. Foon neuvookin, että jokainen voi ottaa seremonioista käyttöönsä itselleen sopivia osia.
Saunomiseen voi tuoda vaihtelua ja juhlan tuntua esimerkiksi erilaisilla kasveista uutetuilla löylyvesillä, ja kesä mahdollistaa vaikkapa puolukoiden tai turpeen käyttämisen ihoa helliviin hoitoihin.
Tavallisen mökkisaunojan näkökulmasta mielenkiintoista antia ovat myös kirjan vinkit erilaisten vihtojen valmistamiseen. Koivun sijaan vihdan voi tehdä vaihteeksi muistakin lehti- tai jopa havupuista.
Esimerkiksi tammen oksista saa Foonin mukaan lämmittävän, jopa kuumentavan vihdan. Herkkäihoisille ja heikosti kuumuutta sietäville tammivihta voi olla jopa hieman raju.
Foonin mukaan tammen tukevat lehdet sopivat hyvin vihdontaan. Ne sisältävät vahvoja tanniineja, jotka puhdistavat ja tasapainottavat rasvaista ihoa supistamalla ihohuokosia.
Myös vaahtera on Foonin mukaan hurja kuumuuden luoja. Sen viisikärkiset lehdet ovat kuin metsän kädet, jotka asettuvat saunojan suojaksi. Vaahteravihta sopii esimerkiksi nivelten ja kivistävien hartioiden lämmitykseen.
Pihlaja ei Foonin mukaan kestä vihdassa montaa käyttökertaa. Leppävihta on käytännössä kertakäyttöinen, sillä sen lehdet tarttuvat ihoon.
Foon kannustaa kokeilemaan myös havupuista valmistettuja vihtoja. Mäntyvihdalla voi hänen mukaansa vihtoa hyvin vaikka koko kehon.
Kuusta Foon markkinoi suorastaan uskomattomaksi saunakaveriksi. Kuusi lievittää kipuja ja on vaikutukseltaan antiseptinen. Kansanparannuksessa se on toiminut erityisesti keuhkojen hoitajana, sillä sen aromaattiset öljyt irrottavat limaa.
Varsinaisen vihtomisen sijaan Foon neuvoo ripsimään kuusivihdalla ihoa, hauduttelemaan väsyneitä lihaksia tai pelkästään hengittelemään sen läpi. Kuusenoksista voi myös valmistaa löylyvettä.
Foonin kirja on jälleen yksi osoitus saunakulttuurin ilahduttavasta kukoistuskaudesta.
Saunabuumin edetessä suomalaisia ovat selvästi alkaneet kiinnostaa saunomisen perinteet, sillä aihetta käsittelee myös Sanna Pelliccionin toukokuussa ilmestynyt tietokirja Saunan sylissä – Kaikuja perinnesaunasta (Aviador).
Lisäksi syksyllä ilmestyy Maaria Alénin teos Löylyn lumous – Saunaperinteitä ja vihtakylpyjä.
Laura Foon: Perinnelöylyt. Vuosi saunassa. SKS Kirjat, 143 s.