Keskustanuorten Markkanen hoputtaa ministeriöiden etätyölinjauksia – “Valtionhallinnon tulee näyttää esimerkkiä!“

Etätyö

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen haluaa ministeriöiltä ohjausta ja suosituksia etätyöskentelyyn.

– On tärkeää, että ministeriöt näyttäisivät esimerkkiä etätyömahdollisuuksista, ja että etätyöehdoista annettaisiin sovellutuksia koko yhteiskunnan käyttöön, hän sanoo.

Etätyön eduista on ollut tietoa jo pidempään, mutta vasta koronakriisi on näyttänyt etätyön todella olevan toimiva, jopa toivottava työtapa, Markkanen toteaa tiedotteessa.

– Kaikkiin töihin etämahdollisuudet eivät sovi, eikä varmasti mitään työtä voi tehdä tapaamatta muita koskaan. Kuitenkin valtaosassa töitä on runsaasti etämahdollisuuksia, ja näistä on syytä saada tietoa.

Markkanen sanoo, että parasta esimerkkiä on näyttänyt työ- ja elinkeinoministeriö, joka julkaisi viime keväänä aiheesta selvityshenkilö Tytti Määtän laatiman raportin. Puolustusministeriö puolestaan alkoi tehdä selvitystä etätyömahdollisuuksista vuosi sitten.

Julkinen sektori, järjestöt ja myös yritysmaailma odottavat ministeriöiltä etätyölinjauksia, Markkanen sanoo.

– Milloin näitä on luvassa? Valtionhallinnon tulee näyttää esimerkkiä!

Markkasen mielestä etätyön johtamiseen ja yhteisiin käytäntöihin tarvitaan yhteneväiset pelisäännöt.

– Työnantajan on voitava antaa tarvittava tuki, jotta työntekijällä on kaikki etätöihin tarvittavat valmiudet ja taidot.