Keskustanuoret: Nuori asuntosäästäjä saa hallitukselta vain kylmää kättä ja keskisormia – "nuorisojärjestöt seisovat tumput suorina"
Hallituksen toimet asumistuen varallisuuden huomioimisesta ja ensiasunnon ostajan veroetuuden poistamisesta ovat Keskustanuorten mielestä surkeaa sukupolvipolitiikkaa.
– Esimerkiksi nuori, joka on määrätietoisesti ja tavoitteellisesti säästänyt rahaa omaan asuntoon, saa tällä hetkellä hallitukselta vain kylmää kättä ja keskisormia, toteaa Keskustanuoret tiedotteessaan.
– Mitä tässä tilanteessa tekevät hallituspuolueiden nuorisojärjestöt Kokoomusnuoret, Perussuomalainen Nuoriso, KD Nuoret ja RKP-nuoret. Seisovat tumput suorina, kun hallitus tuhoaa nuorten omistusasuntohaaveita epävarmassa korkotilanteessa. Eikö teitä hävetä hallituspuolueiden järjetön sukupolvipolitiikka, jatkaa Keskustanuoret roimimistaan.
Keskustanuorten mukaan koko varainsiirtoveron uudistus on hallitukselta ymmärrettävä, mutta samalla typerä idea.
– Käytännössähän kyseessä on kädenojennus rikkaille asuntosijoittajille ja rangaistus nuorille omasta asunnosta haaveileville. Keskustanuoret toivoo hallitukselta politiikkaa, joka kannustaa nuoria omistusasunnon hankkimiseen, järjestö muistuttaa.
Rakennusalan ahdinkoon löytyisi Kesjustanuorten mielestä parempia lääkkeitä järkeistämällä ARA-järjestelmää sekä luomalla kannustimia rakennus- ja korjaushankkeiden aloittamiseen sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
– Rakkaat hallituspuolueiden nuorisojärjestöt: juuri teillä on mahdollisuus estää hallituksen intohimoinen tahtotila tuhota nuorten ensiasuntoa ostavien haaveet. Hiljaisella hyväksynnällä hallituksen huonosta sukupolvipolitiikasta olette Keskustanuorten silmissä pelkkiä vätyksiä, tiedotteessa todetaan.