Keskustan varapuheenjohtaja Pakarinen: Etätyö tulee mullistamaan kaupunkien lähipalvelutarpeen

Etätyö

Keskustan tehtävän ytimessä on monipaikkainen elämä ja elämäntapa, jossa esimerkiksi työ, perhe-elämä ja vapaa-aika ovat yhteensovitettu ihmisen kannalta joustavammalla ja paremmalla tavalla, puolueen kannanotossa todetaan.

– Siksikin kärkiteemamme aluevaaleissa on vahvistamme lähipalveluita. Etätyö on monipaikkaisuuden ehkä tunnetuin muoto.

Juuri suurissa kaupungeissa etätyökulttuuri tulee olemaan todennäköisesti valtava mullistaja, keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen arvioi.

– (Etätyö) laittaa uuteen järjestykseen työpisteiden lisäksi ihmisten arjessa tarvitsemansa lähipalvelut, kun niiden kysyntä kotona tehtävän työn myötä kasvaa, Kaupungissa on Keskusta-verkostoakin vetävä Pakarinen ennustaa.

– Sote-uudistus ja vakiintuva etätyö yhdessä lisäksi avaavat positiivisia mahdollisuuksia, joissa lähipalvelujen tarjontaa voidaan vahvistaa muun muassa Espoossa ja sen pohjoisosissa. Sama idea pätee toki koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.

Lähipalvelut ovat paitsi hyvinvointialueen järjestämiä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluja, myös yhtäläisesti yksityisen sektorin tuottamia palveluja, varapuheenjohtaja huomauttaa.

– Vaikkapa ravintoloita tai kaupungin järjestämiä sivistys- ja liikuntapalveluita. Niiden kaikkien asema lähipalveluina kaupungeissa muuttuu, kun elämä kodin lähellä korostuu.

Ilmiöllä tulee olemaan vaikutuksia Pakarisen mielestä myös kaavoituksen trendeihin, kun raju ”keskittämisen vimma ja ylikalliiden pilvenpiirtäjien rakentaminen löytävät itselleen vähemmän perusteluja”. Lähellä ihmistä oleva palvelu tai asuminen ovat Pakarisesta mieluummin ihmisen kokoista, kohtuullista.

– Sanotaan, että koko Suomen pitävät lämpimänä Suomen Keskusta ja Golfvirta. Suomalaisten suurkaupunkien ja maakuntakeskusten lähipalvelut tulee mullistamaan keskusta ja etätyökulttuuri, molemmat monipaikkaisuuden kulmakiviä.