Keskustan Lohi tyrmää vihreiden turvapaikkalinjan HS:ssa: "On vaarallinen ajatus, että maa-arviot siirrettäisiin puoluetoimistoille palloteltavaksi"
Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille pitäisi myöntää väliaikainen oleskelulupa, jos heidän turvallisuudestaan heidän kotimaassaan ei voi mennä takuuseen.
Aalto totesi Helsingin Sanomissa lauantaina, ettei hän hyväksy hallituksen ja perussuomalaisten taholta esitettyjä toimia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamiseksi.
Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi tyrmää vihreiden näkemyksen.
– On vaarallinen ajatus, että maa-arviot siirrettäisiin asiantuntijoiden ja virkavastuulla toimivien virkamiesten käsistä puoluetoimistoille palloteltavaksi.
Lohen mielestä on hämmentävää, että vihreät ei luota tuomioistuinten turvapaikkapäätöksiin ja arvioihin palautusmaan turvallisuudesta.
– Tämä haastaa oikeusvaltioperiaatteen. Oikeusvaltiossa poliitikkojen rooli on toteuttaa omia arvojaan lainsäädännön muuttamisen kautta, ei sivuuttamalla tuomioistuinten päätökset. Järjestelmä ei toimi, jos lainvoimaisia ratkaisuja ei laiteta täytäntöön, lakimiehen koulutuksen saanut Lohi sanoo.
Lohen mukaan vihreiden linja pudottaisi pohjan pohjoismaiselta turvapaikkajärjestelmältä, sillä jokainen maahan tullut saisi joka tapauksessa jäädä.
– Lähtökohdan pitää olla se, että maahan jäävät turvaa tarvitsevat, ei jokainen rajoillemme eri motiivein tuleva, hän sanoo HS:lle.
Kokoomuksen Ben Zyskowicz ihmettelee, kenelle Touko Aalto antaisi päätösvallan palautusmaan turvallisuudesta.
– Jos hän ei luota oikeuslaitoksen ratkaisuihin palautusten turvallisuudesta, kuka niistä saa päättää? Vaihtoehtoja on kaksi: poliisi tai turvapaikanhakija itse.
Zyskowiczin mielestä Aalto istuu kahdella tuolilla halutessaan miellyttää sekä omia kannattajiaan että suurta enemmistöä.
– Toisaalta hän hyväksyy vastentahtoiset palautukset, toisaalta hän ei hyväksy viranomaisten ja oikeuslaitoksen ratkaisuja, Zyskowicz kommentoi HS:lle.