Keskustan eduskuntaryhmä jalkautui Savonlinnan torille: "Yhteiset kokoontumiset ovat paras tapa puolustaa suomalaisille tärkeitä arvoja"
Kesäkokoukseen Savonlinnaan kokoontunut keskustan eduskuntaryhmä jalkautui tiistaiaamuna torille tapaamaan ihmisiä.
Turun torilla perjantaina tapahtunut terrori-isku ei saa estää ihmisiä kokoontumasta yhteen, keskustalaiset korostavat.
Turkulainen perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoo, että yhteiset kokoontumiset ovat paras tapa puolustaa suomalaisille tärkeitä arvoja.
– Ne antavat viestin siitä, ettemme anna pelon hallita meitä. Monella on myös tarve kokoontua puhumaan tapahtuneesta.
Saarikko sanoo Turun iskun koskettaneen erityisen syvältä, koska kyse on hänen omasta kotikaupungistaan.
– Itsellänikin oli torilla tuttuja silloin. He eivät olleet uhreja, mutta monilla turkulaisilla oli joku kontakti torille perjantaina ruuhka-aikaan.
Saarikko ja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tapasivat maanantaina Turussa muun muassa kaupungin, sairaalan, sosiaalityön, ensihoidon ja poliisin johtoa – niitä ammattilaisia, jotka olivat vastuussa terrori-iskun aikaisesta toiminnasta ja sen jälkihoidosta.
– Jokaisen sektorin johtajan kuvaus siitä, miten toimittiin, teki meihin suuren vaikutuksen.
Saarikon mukaan viranomaisyhteistyö toimi saumattomasti.
– Olin viime kädessä vastuussa siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat myös kriisitilanteessa. Turusta kuului tältä osin vain hyvää.
Saarikko sanoo, että uudenlaisen uhan kanssa tekemisissä olleiden alan ammattilaisten jaksamiseen täytyy kiinnittää nyt erityistä huomiota.

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen katsoo, että maiden rajat on jätetty liian löysästi auki rikollisille.
Hän kertoo kaipaavansa paluuta aikaan, jolloin käytössä oli nopean käännyttämisen järjestelmä.
– Ilmeisen perusteeton maahantulija saatettiin käännyttää suoraan rajalta, hän ei päässyt maahan odottelemaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä.
– Sitten kansainvälisen yhteisön pelisäännöt humanisoituivat. Innoissamme avasimme rajat sepposen selälleen. Rajalta ei voi enää palauttaa ihmisiä. Mutta siihen suuntaan olisi pakko taas mennä, Pekkarinen sanoo.
Kansanedustaja Mikko Kärnä kuitenkin muistuttaa, ettei sisärajoille voi palauttaa passintarkastuksia.
– Passintarkastusmäärät kasvaisivat viisinkertaisiksi, noin 64 miljoonaan tarkastukseen. Rajavartiolaitoksen budjetti pitäisi nelinkertaistaa. Se olisi täysin älytöntä, kun esimerkiksi Tornion kautta on tullut noin 350 turvapaikanhakijaa vuodessa.
Kärnän mukaan ihmisten oikeustajuun ei kuitenkaan mene se, että turvallisesta maasta tulevan ihmisen turvapaikanhakuprosessi kestää yli vuoden.
– Sen korjaamiseen täytyy kiinnittää politiikassa huomiota.
Kärnä ja Pekkarinen korostavat, että suomalaisten ei ole syytä pelätä ulkona liikkumista.
– Terroristit ovat voittaneet, jos toritapahtumat lopetetaan, Kärnä sanoo.
– Ei pidä vetäytyä kuoreen. Kansalaisia täytyy pystyä suojelemaan, ja kyllä meillä siihen edellytykset on, Pekkarinen toteaa.
Kansanedustaja Mikko Savola uskoo jokaisen suomalaisen miettivän, voisiko terrori-isku sattua omalle kohdalle.
Savola kertoo matkustavansa paljon maailmalla eduskunnan ulkoasianvaliokunnan mukana, ja ulkomailla huomaa, miten turvallinen maa Suomi yhä on.
– Mutta Turun tapahtumat vahvistavat tarvetta viedä esimerkiksi tiedustelulainsäädäntöä eteenpäin ja turvata suojelupoliisin resurssit, Savola summaa.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä pitää harmillisena sitä, että monet kohdistavat syytöksensä kaikkiin maahanmuuttajiin, kun Turun puukottaja oli turvapaikanhakija.
– Useat puukottajaa jahdanneet olivat itsekin maahanmuuttajia, hän huomauttaa.