Kirkolliskokous teki päätöksensä – avioliitto on naisen ja miehen välinen
Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous on hylännyt esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä äänin 62 puolesta ja 40 vastaan. Kuusi edustajaa äänesti tyhjää.
Muutokseen olisi tarvittu 77 edustajan eli kolmen neljäsosan edustajista tuki.
Piispainkokous ehdotti viime keväänä kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia. Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä.
Pappi olisi voinut halutessaan toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisen tai avioliiton siunaamisen. Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen olisi säädetty seurakunnan velvollisuudeksi ja kirkkoherran tehtävänä olisi ollut varmistaa, että tämä toteutuu.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Siihen kuuluu 64 maallikkoedustajaa ja 32 pappisedustajaa.
Esityksen läpimenoa kirkolliskokouksessa pidettiin jo etukäteen epävarmana.
Arkkipiispa Tapio Luoma sanoo kirkon tiedotteessa, että piispainkokouksen esityksen kaatuminen on hänen mielestään erittäin harmillista. Hänen mukaansa kirkollisella vihkimisellä ja siinä pyydetyllä Jumalan siunauksella on tärkeä merkitys kaikille avioliittoon vihittäville pareille.
Hän pitää kuitenkin merkittävänä sitä, että piispainkokous teki esityksen, joka olisi mahdollistanut kaikkien avioliittoon aikovien yhdenvertaisen kohtelun ilman, että ketään pakotetaan luopumaan vakaumuksestaan.
Vuonna 2017 hyväksytyn avioliittolain myötä kirkon piirissä on jo ollut kaksi erilaista avioliittokäsitystä ja monet papit ovat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja. Piispainkokous on jo vuonna 2020 todennut, että tuomiokapitulien on syytä harkita pidättyväisyyttä seuraamusten määräämisessä näille papeille.
– Tulevaisuudessa avioliittoa koskeviin näkemyseroihin olisi kuitenkin löydettävä sellainen ratkaisu, jossa erimielisyys avioliittokäsityksestä ei ole ykseyden este ja jossa kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti, Luoma sanoo tiedotteessa.
Luoman mukaan kirkko elää mukana maailman muutoksessa.
– Jos kirkko ei ota maailman muutosta vakavasti, se ei itse lopulta kykene muuttamaan maailmaa.