Että sellainen lukema – Kesän uusi lämpöennätys mitattiin Espoon Nuuksiossa

Viikon keskilämpötila on 4–7 astetta keskimääräistä korkeampi
Säätila

Kuluva kesä sai jälleen uuden lämpöennätyksensä, kun Espoon Nuuksiossa mittari kipusi tänään 32,4 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan lukema mitattiin noin kello 15.

Nyt tehty ennätys saattaa vielä mennä rikki myöhemmin iltapäivällä, arvioi päivystävä meteorologi Jouko Korhonen. Tämän päivän toiseksi korkein lämpö, 32,2 astetta on mitattu Kouvolan Utissa, missä lentokentän isot asfalttipinnat saattavat osaltaan nostaa lämpötilaa iltapäivän lopuksi, Korhonen sanoi.

Kesän aiempi lämpöennätys oli 31,2 astetta, joka mitattiin eilen sekä Helsingin Kumpulassa että Espoon Nuuksiossa.

Korhonen arvioi, että lähiaikoina saatetaan kokea Suomessa eri paikkakunnilla myös trooppisia öitä. Ne ovat määritelmän mukaan öitä, jolloin lämpötila pysyy vähintään 20 asteessa tauotta iltayhdeksästä seuraavan aamun kello yhdeksään.

– Trooppisia öitä on jo ollut nyt kesäkuussa järvialueiden havaintopaikoilla, esimerkiksi Lappeenrannassa ja Rantasalmella, Korhonen lisäsi.

Forecan mukaan lämmin sää jatkuu koko viikon ja helleraja ylittyy päivittäin laajoilla alueilla. Korkeimmillaan Foreca ennustaa alkavalle viikolle enimmillään 30–33 asteen lämpötiloja, ja sen mukaan viikon keskilämpötila on 4–7 astetta keskimääräistä korkeampi.

Ilmatieteen laitoksen Korhonen täydensi, että kuumimpina kesinä on Suomessa mitattu kesäkuussa enimmillään noin 33 asteen lämpöjä, joten tänään päästiin lähelle tuota maksimia.