Uutuuskirja: Kennedy tyrkytti apua noottikriisin riivaamalle Kekkoselle
Yhdysvallat tarjosi Suomelle apua syksyllä 1961 puhjenneen noottikriisin aikana aktiivisemmin kuin on ollut tiedossa. Tämä käy ilmi toimittaja ja tietokirjailija Gordon F. Sanderin tänään ilmestyvästä kirjasta Kansalainen Kekkonen – suuri suunnitelma.
Sander sai kirjaansa varten käsiinsä aiemmin julkaisemattomia lähteitä Yhdysvaltain ja Suomen välisestä kanssakäymisestä. Merkittävin niistä on Yhdysvaltain ulkoministeriön raportti suurlähettiläs Bernard Guflerin vierailusta Tamminiemeen.
Salainen vierailu tapahtui 21. marraskuuta 1961, vain kaksi päivää ennen kuin Kekkonen matkusti Novosibirskiin tapamaan Neuvostoliiton johtajaa Nikita Hruštšovia.
Vierailun aikana suurlähettiläs Gufler toimitti Kekkoselle presidentti John F. Kennedyltä viestin, joka oli niin arkaluontoinen, että Guflerilla oli lupa kertoa se ainoastaan suullisesti.
Kennedyn suurlähettilään välityksellä lähettämästä viestistä ilmeni, että Yhdysvaltain Suomen-linjassa oli tapahtunut muutos. Aiemmin liittovaltio oli pidättäytynyt Suomea koskevista avauksista Neuvostoliiton reaktioiden pelossa.
Nyt kun Neuvostoliitto oli nootissaan vaatinut Suomelta YYA-sopimuksen toisen artiklaan perustuvia sotilaallisia neuvotteluja, Yhdysvallat katsoi olevansa valmis puuttumaan tilanteeseen.
Sanderin mukaan Yhdysvaltain ulkoministeri Dean Rusk oli omassa muistiossaan Kennedylle todennut, että Yhdysvaltojen oli välttämätöntä valmistautua yhteenottoon Neuvostoliiton kanssa Suomessa.
Kennedy ei Kekkoselle toimittamassaan viestissä ottanut suoraan esille yhteenoton mahdollisuutta, mutta totesi, että Yhdysvallat on sitoutunut kunnioittamaan Suomen puolueettomuutta kaikkina aikoina ja kaikin tavoin.
– Oman kansallisen etumme vuoksi odotamme, että Suomi todella säilyy aidosti puolueettomana, Kennedy viestitti.
Hän vakuutti Kekkoselle, että Yhdysvallat on valmis antamaan Suomelle poliittista ja taloudellista tukea sekä puolustamaan tarvittaessa äänekkäästikin Suomen turvallisuutta ja itsenäisyyttä. Lisäksi Kennedy tarjoutui nostamaan Suomen asian esille YK:ssa.
– Olisimme valmiita tuomaan Yhdistyneissä kansakunnissa esille, että maanne itsenäisyys on uhattuna ja teitä yritetään estää harjoittamasta valitsemaanne puolueettomuuspolitiikkaa.
Guflerin muistion mukaan väsyneeltä ja laihtuneelta näyttänyt Kekkonen kieltäytyi Kennedyn avuntarjouksesta ystävällisesti, mutta tiukasti. Hän totesi, ettei tilanne ollut hänen mielestään niin vakava kuin mitä yhdysvaltalaiskollega ajatteli.
Kekkonen toivoi voivansa vakuuttaa kahdenkeskisessä tapaamisessa Hruštšoville, että olisi Neuvostoliiton edun mukaista antaa Suomen säilyttää nykyinen asemansa. Pahin lopputulos olisi presidentin mukaan se, että Hruštšov vaatisi nimittämään kommunistit Suomen johtotehtäviin.
– En usko sen olevan todennäköistä, mutta nykytilanne herättää kaikenlaisia ajatuksia, hän totesi Guflerin muistion mukaan.
Jos pahin kävisi toteen, Kekkonen totesi olevansa valmis eroamaan.
Kaksi päivää Guflerin vierailun jälkeen Kekkonen matkusti Novosibirskiin Hruštšovia tapaamaan. Neuvottelujen tuloksena Neuvostoliitto luopui sotilaallisten konsultaatioiden vaatimuksesta.
Ennen lähtöään Kekkonen oli hajottanut eduskunnan ja määrännyt uuden vaalit. Lisäksi Olavi Honka luopui presidenttiehdokkuudestaan, ja K.A. Fagerholm esitti poikkeuslakia Kekkosen uudelleenvalitsemiseksi.
Heti Suomeen paluunsa jälkeen pitämässään puheessaan Kekkonen osoitti ymmärrystä Neuvostoliitoa kohtaan. Hän muun muassa kehotti Neuvostoliiton vastaisia voimia siirtymään pois politiikasta.
Yhdysvalloissa kriisin ratkaisu otettiin Sanderin mukaan vastaan happamasti. Tiedotusvälineet arvostelivat sitä julkisesti, poliitikot ja diplomaatit salaisissa raporteissaan.
Ulkoministeri Rusk ja suurlähettiläs Gufler kutsuivat Suomea Neuvostoliiton panttivangiksi. Kekkosta he pitivät epäluotettavana.
Sander ottaa kirjassaan kantaa myös ikuisuuskysymykseen siitä, oliko nootti Kekkosen tiedossa etukäteen tai jopa hänen tilaamansa. Yhdysvaltalaistoimittajan mukaan lopullista totuutta saadaan tuskin tietää koskaan, mutta itse hän ei usko, että nootti olisi ollut Kekkosen käsialaa.
Kekkoselle oli ehkä luvattu Neuvostoliiton suunnalta jotain apua uudelleenvalinnan vauhdittamiseksi, mutta tuskinpa presidentti silti tiesi etukäteen, mitä idästä oli tulossa, Sander arvioi.
Näkemystään hän perustelee muun muassa nootin ajankohdalla. Kekkonen oli nootin saapuessa Havaijilla päättämässä vierailuaan Pohjois-Amerikkaan, missä hän oli kirkastanut merkittävästi imagoaan.
Sander sai kirjaa varten käsiinsä aiemmin julkaisematonta materiaalia matkalta. Kennedyn ja Kekkosen tapaamisesta kirjoitetun pöytäkirjan mukaan Suomen presidentti muun muassa paljasti yhdysvaltalaiskollegalleen sisäpiirin tietoa Neuvostoliiton ydinkoeohjelmasta.
Sanderin mukaan Kekkonen onnistuikin vierailullaan murtamaan amerikkalaisten ennakkoluuloja itseään ja Suomea kohtaan. Miksi hän olisi heti romuttanut maineensa lännen silmissä tilaamalla nootin, kirjailija kysyy.
Todennäköisempänä Sander pitää sitä, että Neuvostoliiton mielestä Kekkonen oli mennyt liian pitkälle ystävällismielisissä suhteissaan länteen. Siksi Kreml halusi näpäyttää Kekkosta.
Lisäksi Sander otaksuu, että Neuvostoliitto suunnitteli Suomea koskevien toimiensa ajankohdat aina laajempien tarkoitusperien mukaan. Noottikriisin taustalla painoivat siis oleellisesti esimerkiksi Berliinin kriisi ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen sisäiset erimielisyydet.
Gordon F. Sander: Kansalainen Kekkonen – suuri suunnitelma. WSOY, 507 s.