Kela: Sosiaaliturvan leikkaukset heikentävät työttömien kannustimia pienipalkkaiseen työhön
Sosiaaliturvan leikkaukset tänä vuonna heikentävät merkittävästi Kelan työttömyysturvaa saavien taloudellisia kannustimia matalapalkkaiseen tai osa-aikaiseen työhön, kertoo Kela. Päätelmät perustuvat Kelan asiantuntijoiden tekemiin laskelmiin.
– Laskelmamme osoittavat, että sosiaaliturvan leikkausten jälkeen pienempien lisätulojen hankkiminen ei lisää käytettävissä olevia tuloja yhtä paljon kuin ennen, kertoo Kelan tutkija Miska Simanainen tiedotteessa.
Esimerkiksi työttömyystukia leikattiin keväällä hallituksen päätöksellä. Tukia leikattiin poistamalla työttömyystukien lapsikorotukset ja 300 euron kuukausittainen suojaosa.
Kela laski, kuinka paljon käytettävissä olevat tulot muuttuvat, kun kotitalous lisää työntekoa, jonka seurauksena tämän saamat sosiaalietuudet vähenevät ja verot lisääntyvät.
Laskelmat toteutettiin kahdelle esimerkkitapaukselle: yksinasuvalle ja yhden päiväkoti-ikäisen lapsen yksinhuoltajalle. Molemmissa tapauksissa asuinpaikkana on Helsinki.
Yksinasuvalle työnteon kannustimet ovat noin 2 150 euron kuukausittaisiin palkkatuloihin asti heikompia kuin tilanteessa, jossa muutoksia ei tehtäisi. Tämän jälkeen kannustimet ovat muutosten jälkeen vahvempia.
Erityisesti kannustimet pienien palkkatulojen ansaitsemiseen heikkenevät merkittävästi muutosten jälkeen.
Myös yksinhuoltajalla vuoden 2024 muutokset heikentävät kannustimia pienille palkkatuloille ja osa-aikatyöhön. Kannustimet heikkenevät 2 700 euron kuukausituloihin asti.
– Kannustimet heikkenevät pienille palkkatuloille ja osa-aikatyöhön ennen kaikkea sen vuoksi, että työttömyysturvasta ja yleisestä asumistuesta poistetaan ansiotulovähennykset eli niin sanotut suojaosat. Suuremmille palkkatuloille kannustimet puolestaan vahvistuvat sen takia, että työttömien sosiaaliturvan tasoa lasketaan, Simanainen kertoo.
Sen sijaan entuudestaan osa-aikaista työtä tekevillä sosiaaliturvan ja verotuksen muutokset voivat kannustaa lisäämään työntekoa, selviää laskelmista.
Jos lähtötilanteessa ihmisen palkkatulo kuukaudessa on tuhat euroa, muutokset heikentävät hieman lisätyön kannustimia 1 600 euroon asti. Sen jälkeen kannustimet vahvistuvat selvästi.
Simanaisen mukaan muutokset työnteon rahallisiin kannustimiin ovat melko suuria Kelan työttömyysturvaa saaville.
– On tärkeää seurata, miten osa-aikainen työskentely työttömyysturvan ohella kehittyy muutosten jälkeen.