Kärnä: Norjalaisen kassilohen ja epäeettisen tonnikalan syöminen lopettava Suomessa

Politiikka

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii julkisia keittiöitä lisäämään kotimaisen luonnonkalan käyttöä ilmastonmuutoksen torjumiseksi sekä kotimaisen kalateollisuuden tukemiseksi.

Erityisesti Kärnä vaatii, että Suomessa lopetetaan norjalaisen kassilohen sekä epäeettisen tonnikalan syöminen.

– Suomalaisen luonnonkalan käyttö on aina ilmastoteko ja esimerkiksi viime aikoina markkinoille tulleilla kalasäilykkeillä kyetään korvaamaan täysin epäeettinen ja epäekologinen ulkomainen tonnikala. Norjan kassilohikasvatuksen ympäristövaikutuksista puhutaan meillä myös aivan liian vähän.

Kärnän mukaan norjalainen lohi on yks maailman myrkyllisimmistä laillisista elintarvikkeista.

– Erilaiset myrkyt ja kemikaalit keräytyvät kassilohen rasvaan tehokkaasti ja päätyvät sitä kautta elimistömme. Lisäksi lohille syötetään valtava määrä antibiootteja ja ne myötävaikuttavat antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen kasvuun.