Kärnä ei lähde keskustan puheenjohtajakisaan – pitää itseään profiililtaan sopimattomana tehtävään

Keskustan puheenjohtajakisa

Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä ei lähde tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta.

Kärnä ilmoitti asiasta eduskunnassa pitämässään lehdistötilaisuudessa. Hän sanoi pitävänsä itseään liian ristiriitaisia tunteita herättävänä persoonana tehtävään.

– En myöskään usko olevani parhaimmillani keskustalaisen keskitien kasvona tämän kärkevän keskustelutapani vuoksi.

Kärnä ei myöskään halua olla hajottamassa pohjoisinta Suomea, kun elinkeinoministeri Katri Kulmuni on ehdolla puheenjohtajaksi. Hän toivoi silti kisaan lisää ehdokkaita.

Kärnä on myös käytettävissä keskustan varapuheenjohtajaksi seuraavassa puoluekokouksessa, jossa se on mahdollista.

– Sehän on mahdollista tänä syksynä, mikäli esimerkiksi Katri Kulmuni tulee valittua keskustan puheenjohtajaksi, jolloin johtoa täydennetään. Siihen tehtävään profiilini sopii paremmin kuin hyvin.

Kärnän mielestä keskusta on tällä hetkellä historiansa pahimmassa kriisissä.

– Tämä puolue ei ole onnistunut kertomaan äänestäjilleen, minkä takia se on olemassa. Puolueemme ohjelmatyöstä tämä ei ole kiinni.

Kärnän mukaan keskustalla on erinomaiset, ajassa olevat ohjelmat aivan jokaiselle politiikan sektorille. Ongelma on, että ne eivät kiinnosta sellaisenaan ketään.

– Emme ole onnistuneet viestimään ohjelmiemme tärkeimpiä kärkiä oikeaan aikaan. Emme ole onnistuneet viestimään, minkä takia on tärkeä olla osa keskustaa tai miten puolueessa voi aidosti vaikuttaa. Emme ole onnistuneet viestimään ylipäätään, mitä me ajamme. Keskustan ajatus, yhteinen aatteellinen liima, on hukassa, hän vyörytti.

Lappilaisedustajan mukaan seuraava puheenjohtaja, joka valitaan nyt yhdeksäksi kuukaudeksi, on hirvittävän suuren haasteen edessä. Vaikka hallitusohjelma on ehkä keskustalaisin koskaan, kannatus ei ole kääntynyt rakettimaiseen kasvuun.

– Politiikka on viihteellistynyt ja digitalisoitunut. Keskustan on lopultakin ymmärrettävä, että sen on osattava jälleen kerran herättää tunteita harmaan ja pragmaattisen yleispolitiikan sijaan. On aika palata takaisin puolueen juurille.

Kärnän mielestä ihmiset eivät voi luottaa puolueen tekemiin valintoihin, ellei heillä ole ollut aitoa mahdollisuutta vaikuttaa niihin.

– Kun menimme hallitusneuvotteluihin, haimme mandaattimme nettikyselyllä eduskuntaryhmältä, puoluehallitukselta ja puoluevaltuustolta. Siis puolue-eliitiltä. Sopii kysyä, missä oli rohkeus hakea se mandaatti kaikilta jäseniltämme?

Kärnä haluaa, että pääkaupunkiseudun positiivinen erityiskohtelu lopetetaan ja koko maan kehittämisestä huolehditaan tasapuolisesti, etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Politiikalla pitää kehittää niin pääkaupunkia, kasvukeskuksia ja seutukaupunkeja, kuin myös pienempiä kuntia ja kyliä.

– Tässä eroamme kaikista muista puolueista. Olemme olleet, ja meidän tulee myös tulevaisuudessa olla, koko maan elinvoimasta huolehtiva puolue. Tämä tiemme on suora ja vapaa; se kulkee sosialismin ja kapitalismin välissä.

Keskustan on lappilaisedustajan mielestä myös palautettava mieleen sen suurin vahvuus: puolueessa on katto on korkealla ja seinät leveällä.

– Joukkoomme mahtuu niin arvokonservatiiveja, kuin arvoliberaaleja, keskustaoikeistolaisia ja myös niitä vasemmalle kallellaan olevia. On minusta äärimmäisen arvokasta, että joukkojamme suuntaa tänä viikonloppuna niin Pride-kulkueeseen kuin Suviseuroillekin. Toiset näkevät tämän uhkana, mutta minusta se on mahdollisuus.

Keskustassa olennaista on Kärnän mielestä aina ollut keskitie, mikä ei kuitenkaan tarkoita harmautta ja mitäänsanomattomuutta.

– Kyse on ihan omasta aatesuunnastaan, jolle itseasiassa nykypäivänä keskustelun kärjistyessä ja polarisoituessa on kansankin keskuudessa hyvin suuri tilaus. Harva lopulta haluaa esimerkiksi rajat kokonaan kiinni tai kokonaan auki. Keskustan on uskallettava olla rohkeasti keskellä. Oltava jotain mieltä, mutta rohkeasti keskustalaisia, hän evästi.