Kansanedustaja Mehtälältä lakialoite: Lapsen lääkkeet vanhemman lääkekattoon
Keskustan kansanedustaja Timo Mehtälä on jättänyt lakialoitteen sairausvakuutuslain muuttamisesta siten, että alle 18-vuotiaiden lasten Kela-korvattavat lääkkeet laskettaisiin perheen yhden vanhemman vuosiomavastuuseen eli niin sanottuun lääkekattoon.
– Meillä on tällainen malli jo olemassa terveydenhuollon maksukaton osalta. Eli perheen yksi vanhempi ja lapset ovat samassa pussissa. Nyt vastaava malli pitäisi toteuttaa myös lääkkeiden kohdalla. Tässä on kyse lapsiperheiden auttamisesta, Mehtälä sanoo tiedotteessa.
Eduskunnan tietopalvelun selvityksen mukaan tämä maksaisi valtiolle kaksi miljoonaa euroa.
– Se johtuu siitä, että kalliita lääkkeitä tarvitsevia lapsia on niin vähän. Siis aivan pikkujuttu valtiolle, mutta yksittäisille lapsiperheille tämä olisi erittäin merkittävä apu, Mehtälä toteaa.
Nykyisin Suomen lääkekorvausjärjestelmässä Kela-korvattavien lääkkeiden vuosiomavastuu on henkilökohtainen. Tänä vuonna se on 627 euroa, ja nousee indeksikorotusten myötä vuosittain.
Mehtälän mukaan nykytilanne on monelle perheelle hyvin vaikea. Hän ottaa esimerkiksi perheen, jossa toinen vanhemmista ja yksi lapsi tarvitsevat Kela-korvattavaa lääkettä.
– Nykyisellään lääkkeisiin menee molemmilta 627 euroa, eli yhteensä 1254 euroa. Jos toinenkin lapsi tarvitsee kalliita lääkkeitä, ollaan jo liki kahdessa tuhannessa eurossa. Summa tulee yleensä kerralla maksuun heti alkuvuodesta. Tämä on monessa perheessä ihan mahdoton tilanne, Mehtälä sanoo.