Mao Zedongin kuolemasta 50 vuotta – Mitä olikaan maolaisuus ja miten "epä-älyllinen" aate erosi muusta kommunismista?
Mao Zedongin kuolemasta tuli syyskuussa kuluneeksi tasan 50 vuotta. Hän oli syntynyt joulukuussa 1893 ehtien nähdä monet epävakaat ja veriset vuosikymmenet Kiinassa.
Verisyys oli monelta osin hänen omaa syytään.
Kiinan johtaja muistetaan sekä hyvässä että varsinkin pahassa. Ansioituneena sissijohtajana hän taisteli menestyksekkäästi japanilaisia miehittäjiä vastaan 1930- ja 1940-luvuilla ja onnistui yhdistämään hajanaisen Kiinan vahvan keskushallinnon alle, mistä häntä yleisesti ottaen on arvostettu.
Vahva keskushallinto tuli kuitenkin tarkoittamaan käytännössä Maon ja kommunistisen puolueen diktatuuria. Epäonnistuneet uudistukset aiheuttivat nälänhätiä ja poliittiset vainot veivät toisinajattelijoiden ja tällaisiksi epäiltyjen henkiä. Maon Kiinassa kymmenet miljoonat kuolivat turhaan.
Mao muistetaan myös aatteellisena johtajana. Mutta millaista olikaan tuo omintakeinen kommunismi, maolaisuus?
Eniten maolaisuutta erottanee muista kommunistisista aatteista niin sanottu anti-intellektuellismi, älymystönvastaisuus.
Ajatus perustuu siihen, että älymystön katsotaan vieraantuneen kansasta ja laajojen kansanjoukkojen tarpeista. Akateeminen eliitti ajaa päinvastaisia asioita kuin mitä kansa haluaa ja tarvitsee. Maolaisuus korostaakin kansanjoukkojen yhteistä tahtoa.
Vaikkapa Neuvostoliitossa älymystö katsottiin tarpeelliseksi. Vladimir Leninin ajatus kaadereista tuotti neuvostokommunismiin elitistisen puolen, sillä kaaderit katsottiin välttämättömiksi kun sosialismista rakennettiin tietä kohti kommunismia. Kaaderit olivat kommunistisen älymystön yhteenliittymiä, joilla oli tieto siitä, mitä kommunismi on ja miten sitä tulee heidän johdollaan rakentaa.
Käytännössä sekä Neuvostoliitossa että Kiinassa valta kuitenkin keskittyi pienelle, kommunismista ja sen edistämisestä perillä olevalle eliitille. Neuvostoliitto vain oli eliittiajattelussaan rehellisempi.

Kun Neuvostoliitto 1950-luvulla erkani 1953 kuolleen Josif Stalinin äärimmäisen kovasta linjasta, tulehdutti se Neuvostoliiton ja kommunistiseksi hieman aiemmin tulleen (Manner-)Kiinan välit.
Stalinismia ja Kiinan maolaisuutta yhdisti tietynlainen nationalismi. Stalinille toinen maailmansota oli suuri isänmaallinen sota, ja hän kannatti kommunismin toteuttamista yhdessä maassa, Neuvostoliitossa, joka olisi sosialistisen leirin johtava valtio. Maon ajatuksiin vaikutti vahvasti kiinalainen nationalismi. Myös imperialismin vastustaminen oli Maon keskeinen teesi. Kiinassa oli traumoja sekä brittiläisestä että japanilaisesta imperialismista. Kiina kääntyi Maon johdolla sisäänpäin.
Kiina katsoi jatkavansa Stalinin ja oikean kommunismin tiellä, kun Neuvostoliitto petti aatteen Nikita Hruštšovin kaudella 1950- ja 1960-luvuilla.
Stalinismia ja maolaisuutta vasten vaikkapa Lev Trotskin (1879–1940) ajatuksiin perustuva trotskilaisuus on käytännössä hyvin erilaista kommunismia. Trotskilaiset korostavat maailmanvallankumousta ja jatkuvaa vallankumousta kommunismin ja kapitalismin välisessä taistelussa.
Maolaisuudessa jaoteltiin vallankumouksen vaiheita melko tarkasti.
Kansan armeijan tuli olla yhtä kansan kanssa ja toteuttaa vallankumous. Vallankumouksen jälkeen tärkeää oli varoa älymystöä ja mahdollisia porvarillisia piirejä ja toimia näitä vastaan kansan edun nimissä.
Mao uskoi, että yhteiskunnallisia ristiriitoja ei voida välttää. Ristiriidan ratkaisu riippui ristiriidan laadusta. Älymystön eliittiä vastaan oli käytettävä väkivaltaa.
Sosialistinen vaihe on jatkuvaa luokkataistelua. Kommunismiin päästään Maon mukaan vasta, kun kansalle voidaan sosialistisen järjestelmän puitteissa taata hyvä aineellinen elintaso. Kommunismi on sosialismia demokraattisempi vaihe, ihanteellinen yhteiskunta.

Puhemies Maon kuoleman jälkeen hänen perintöään vaalittiin vielä aikansa, sillä Maon nimellä oli vaikutusta. Kuitenkaan varsinaiseen maolaisuuteen ei enää noina aikoina uskottu.
Vaikka Kiinaa hallitsee edelleen kommunistinen puolue, ei maassa anneta maolaisuudelle enää kuin historiallista arvoa. ”Epä-älyllisyyden” sijaan koulutuksella ja osaavalla johtajuudella nähdään jälleen merkitystä. Siinä missä Kiina Maon aikana syytti Neuvostoliittoa ja Yhdysvaltoja imperialismista, on se nyt itse väkevä toimija myös rajojensa ulkopuolella ja Kiinan uhista ja mahdollisuuksista väitellään ympäri maailman.
Suomessa maolaisiin järjestöihin kuului parhaimmillaan muutama sata jäsentä. Maolaisuus ei ole ollut laajojen kansanjoukkojen aate siinä missä marxilaisuus sekä marxismi-leninismi kommunismin voiman vuosina olivat.
Suomen maolaiset olivat 1960-luvun lopulla sikäli vaikuttavia, että he aiheuttivat harmaita hiuksia sekä muille kommunisteille että suojelupoliisille. Neuvostoliittoa kritisoidessaan maolaiset olivat hankala pala Suomen Kommunistiselle Puolueelle (SKP). Myös tasavallan presidentti Urho Kekkonen oli maolaisten hampaissa, kun nämä moittivat presidentin liian vahvaa vallankäyttöä.
Monessa länsimaassa suosituin radikaalivasemmistolainen aate oli juuri maolaisuus. Tähänkin liittyen suojelupoliisi laati uhka-arvion, jossa kehotettiin varautumaan siihen, että maolaisuudesta tulisi suosituin radikaali vasemmistoliike Suomessa.
Tunnetuin Suomen maolainen lienee ollut liikkeen aatteellinen johtaja Matti Puolakka (1947–2018). Puolakan toiminta lähti liikkeelle halusta tuoda esille Kiinan ja Neuvostoliiton välistä polemiikkia, mitä SKP:n sisällä ei ollut sallittu. Puolakka oli asiassa luonnollisesti Kiinan puolella.
Suomen maolaisuutta on viime vuosina käsitelty esimerkiksi yhdessä televisiodokumentissa. Pieni punainen -dokumentin tuottivat Illume Oy ja Yleisradio vuonna 2020.

Lähteitä
Sivula Eetu: ”Etsikää totuutta faktoista” – Kiinan kommunistisen puolueen kulttuuris-historiallinen legitimiteetti Qiushi-lehden englanninkielisessä versiossa 2009–2014, pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto 2016.
Paltemaa, Lauri & Vuori, Juha A.: Kiinan kansantasavallan historia, Gaudeamus, 2012.
Kastari, Pirkko-Liisa: Mao, missä sä oot? – Kiinan kulttuurivallankumous Suomen 1960-luvun keskusteluissa, väitöskirja, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001.
Kansan Uutiset 2.5.2020