"Kallista ruokaa, halvempaa kaljaa" – Saarikko kavahtaa hallituksen arvovalintoja
Keskusta ei hyväksy ruoan arvonlisäveron korottamista, koska se koskisi kipeimmin pienituloisia, jotka ovat jo nyt tiukoilla, sanoo keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko.
– Kaikkien joulupöydät ei tässä maassa yltäkylläisyydestä notku ja monen arjen tuttu seuralainen on jääkaappi, jossa on vain valo, Saarikko muistuttaa Facebookissa.
Veronkorostusta on väläyttänyt perussuomalaiset. Puoluetta johtava valtiovarainministeri Riikka Purra puhui aiheesta Talouselämässä.
Jo aiemmat Orpon hallituksen säästöpäätökset vievät 17 000 uutta lasta köyhyyden piiriin, Saarikko toteaa. Hän ihmettelee, miksi ruoan hinnan korostusta pohditaan tämän päälle.
– Minä en vastusta leikkauksia enkä kaihda politiikan vaikeita päätöksiä. Haluan Suomen talouden kuntoon, kriisivuosien ja 15 vuotta jatkuneen velkaantumisen jälkeen. Mutta talouden kurssin kuntoon saattamisessa pitää olla oikeudentunto mukana.
Saarikon mukaan esitys tuntuu järjettömältä siksikin, että hallitus on jo päättänyt laskea oluen veroa.
– Kallista ruokaa, halvempaa kaljaa. Arvovalinta, merkillinen sellainen.