Joka toinen aikeissa äänestää europarlamenttivaaleissa, kertoo puoluebarometri
Puolet äänestäjistä eli 50 prosenttia kertoo aikovansa varmasti äänestää tulevissa europarlamenttivaaleissa. Asia ilmenee tuoreesta puoluebarometristä, jonka mukaan 29 prosenttia tekee niin todennäköisesti, 15 prosentin jättäessä vaalit luultavasti väliin.
Äänestysaikeet ovat hieman lisääntyneet, sillä vielä vuosi sitten vain 42 prosenttia aikoi varmasti äänestää eurovaaleissa. Viime lokakuussa vastaava luku oli 44 prosenttia.
Alue- ja kuntavaalit innostavat hieman useampaa äänestämään. 57 prosenttia kertoi äänestävänsä varmasti ensi vuoden yhdistetyissä alue- ja kuntavaaleissa. 71 prosenttia aikoo varmasti äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Tutkimusyhtiö Verianin mukaan puoluebarometrissä käytetty tapa ja erityisesti siinä varmoiksi äänestäjiksi ilmoittautuneiden määrä on antanut hyvin osviittaa tulevien vaalien äänestysaktiivisuudesta. Esimerkiksi viime kevään eduskuntavaaleissa puoluebarometri ennakoi äänestysprosentin täsmälleen oikein.
Tuore tulos antaa toiveita siitä, että vuoden tulevien eurovaalien äänestysaktiivisuus voisi olla suurempi kuin vuoden 2019 vaaleissa, joissa suomalaisista äänioikeutetuista vain hieman yli 40 prosenttia käytti äänioikeuttaan.
Tutkimusyhtiö Verian toteutti Puoluebarometrin 18. – 25.3.2024 Forum-vastaajapaneelissa 18 vuotta täyttäneille mannersuomalaisille. Haastatteluja tehtiin 1372 ja virhemarginaali on 2,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.