"Järjestelmä on sairas, jos ruuantuottaja jää vastuullisuusvaatimusten ainoaksi maksumieheksi" – MTK:n Marttila vaatii lokakuun palaverista pikaista kriisiapua

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on kutsunut koolle kriisityöryhmän pohtimaan vaikeaa kannattavuustilannetta.
Ruuantuotanto

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestön MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila odottaa lokakuun alussa järjestettävästä ruoka-alan toimijoiden yhteisestä kriisipalaverista pikaisia tekoja tuottajien aseman helpottamiseksi.

Suomalainen ruuantuottaja on Marttilan mukaan ajettu tilanteeseen, missä selkäranka on vaarassa nitkahtaa lopullisesti.

– Nykyinen järjestelmä on sairas. Ei voi olla oikein, että ruuantuottaja jää vastuullisuusvaatimusten ainoaksi maksumieheksi, hän sanoo Suomenmaalle.

MTK-pomo alleviivaa vastuullisuuden merkityksen ilmasto- ja ympäristöasioissa, mutta pitää markkinoilla vallitsevaa tilannetta nurinkurisena ja kaksinaamaisena.

– Vastuullista tuotantoa ja ilmastotekoja vaaditaan, mutta se ei ole ilmaista. Peruskysymyksenä esitänkin, että mikä mättää, kun rajusti paisuneita tuotantokustannnuksia ei saada siirrettyä hintoihin, hän ihmettelee.

Juha Marttila ei osoita syyttävää sormeaan kuluttajien suuntaan. Kuluttajaporras tekee ratkaisunsa markkinoiden ehdoilla, eikä kuluttajahintoihin tunnu tällä hetkellä olevan uskallusta puuttua.

– Kuluttajat ovat koronakriisin aikana oppineet arvostamaan laadukasta kotimaista ruokaa ja ostavat sitä mielellään. Nykyinen hinnoittelu vain uhkaa vaarantaa koko ruoantuottamisen järkevyyden, jos kannattavuus heikkenee koko ajan. Varautuminen kriisiaikoihin ja huoltovarmuudesta huolehtiminen tulee olemaan jatkossa mahdotonta, jos ei asioille tehdä mitään, Marttila tuskailee.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) saa MTK:n taholta suitsutusta suoraselkäisestä toiminnasta.

Vaikka markkinoiden vinoutumia ei ratkaista poliittisilla päätöksillä, pitää jonkun tahon ottaa vastuu vuoropuhelun käynnistämisestä.

– Leppä piti lupauksensa kutsua kriisikokous koolle, kun hän vastasi tuottajajärjestöjen mielenilmaukseen Säätytalon edustalla, Marttila antaa tunnusta.

Ruoka-alan toimijoiden kriisipalaveriin 8. lokakuuta on kutsuttu tuottajien ohella myös teollisuus, kauppa sekä rahoittajat. Palaverin koollekutsumisesta uutisoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Juha Marttilan mielestä kriisikokouksessa pitää vihdoin päästä kiinni niihin juurisyihin, miksi tilanne on kestänyt näinkin pitkään ja kriisinkestävyys heikentynyt jo vuosikausien ajan.

– Konkreettisisa tukitoimia ja korjausliikkeitä tarvitaan nopeasti. Tilanne kyllä ratkeaa ennen pitkää, mutta toivottavasti ei niin, että kotimainen ruuantuotanto loppuu kokonaan.