Israel kertoo avaavansa tavarakaupan Gazaan – Rajoitetusti ja tiukan valvotusti
Israel ilmoittaa avaavansa osittain yksityisen sektorin tavarakaupan Gazan kaistalle. Israelin puolustusministeriön alainen virasto ilmoittaa asiasta lausunnossaan.
Lausunnon mukaan rajoitetulle määrälle paikallisia kauppiaita annetaan lupa tuoda alueelle hyödykkeitä, joihin kuuluvat peruselintarvikkeet, vauvanruoka, hedelmät, vihannekset ja hygieniatarvikkeet.
Israelilaisen viraston mukaan järjestelmään kuuluu tiukka turvallisuusselvitys ja valvottu maksujärjestelmä.
Viraston mukaan tavoitteena olisi lisätä Gazan alueelle tulevan avun määrää ja vähentää Gazan kaistan riippuvuutta YK:n ja kansainvälisten järjestöjen jakamasta avusta.
Virasto sanoo, että Israel aikoo ottaa kaikki mahdolliset toimet estääkseen Hamasin osallistumisen avun tuontiin ja jakeluun.
Israel on viime aikoina saanut osakseen kasvavaa kritiikkiä. Israel on rajoittanut voimakkaasti humanitaarisen avun pääsyä Gazaan, ja ruokaturvallisuutta seuraavan IPC-järjestön mukaan Gaza on nälänhädän kynnyksellä.