Toimittaja otti haasteen vastaan ja neuloi ensimmäisen islantilaisen villapaitansa – näin siinä kävi

Käsityöt

– Peikkopaita! lapsi huudahtaa, kun sovittelen vielä keskeneräistä islantilaisneuletta ensimmäistä kertaa päälleni.

3-vuotiaan havainnossa on perää. Paita on tosiaan kovin pörheä ja harmaa. Se tuoksuukin hieman peikkomaiselta, vienosti lampaalta.  

Mies kysyy, missä aion neuletta pitää. Hän ei tarkoita käyttämistä vaan säilyttämistä – paita kun ei ihan pieneen kasaan pakkaudu, vaan vaatii lähes kokonaisen hyllyn jo entuudestaan täydessä vaatekaapissa.

Mutta onhan se aivan ihana. Ja sen tekeminenkin on ollut ihanaa. Ei ihme, että suomalaiset ovat hullaantuneet paitoihin niin, että islantilaisilla lankatehtailla on ollut vaikeuksia toimittaa tänne tarpeeksi kudottavaa.

Paita on edistynyt hämmästyttävän nopeasti. Parin tunnin päivittäisen kutomisen jälkeen valmista alkaa tulla jo alle kahdessa viikossa.

Nopea edistyminen johtuu Alafosslopi-langasta, joka on paksua, karheaa ja helposti käsiteltävää. Silmukat eivät luistele pois puikoilta eikä neulos lähde helposti purkautumaan.

Myös puikot ovat tukevat, halkaisijaltaan peräti seitsemän millimetriä. S-kokoisessa neuleessa on leveimmällä kohdallaankin vain 180 silmukkaa kerroksella, mikä on villapaidaksi todella vähän.

Védis Jónsdóttirin Islantilaisia neuleita -kirjasta valitsemani malli Gefjun, ketju, on helppo neuloa. Kirjoneulekuviot ovat yksinkertaisia ja neulotaan enimmäkseen vain kahdella värillä kerrallaan.

Arvelen, että helpon mallin, paksun langan ja tukevien puikkojen ansiosta paidan tekeminen sujuisi suhteellisen kivuttomasti myös aloittelijalta. Ainakin neulojien Facebook-ryhmät ovat onnistumistarinoita pullollaan.

Paita edistyy nopeasti, koska sekä lanka että puikot ovat paksut. Kuva: Annukka Kaarela

Neulon paidasta muutaman sentin pidemmän kuin ohjeessa. Lisäksi otan käyttöön yhden Facebookin mainiosta Islantilaisneuleet-ryhmästä lukemani kikan.

Alun perin islantilaiset neuloivat villapaitojensa etu- ja takakappaleiltaan samanlaisiksi, jotta niitä voisi pitää molemmin päin. Näin paidat kuluivat hitaammin puhki esimerkiksi kyynärpäistä.

Sovitusvaiheessa paidan yläosa vaikuttaa kuitenkin hivenen epämukavalta. Kaula-aukko tuntuu valuvan niskasta alaspäin ja kiristävän kaulasta.

Siksi päätän neuloa selkäpuolelle ennen kaula-aukon resoria muutaman ylimääräisen kerroksen. Ohjeet tähän löytyvät helposti Youtubesta.

Kun langanpäät on päätelty, puuttuu enää viimeistely. Neuleryhmässä on erilaisiin loppukäsittelyihinkin vinkkejä pilvin pimein. Kylvetän paitaa puolisen tuntia haaleassa vedessä, johon on lisätty hieman villanhoitoainetta, ja linkoan sen kevyesti pesukoneessa.

Käsittelyn jälkeen paita on pehmeä eikä tunnu enää yhtä kutittavalta. Kosteana paitaa voi myös venytellä tarvittaessa hieman suuremmaksi.

Miten tätä ihanuutta nyt sitten käytetään? Islantilaiset kuuluvat pitävän paitojaan ulkona jopa kovilla talvipakkasilla.

Kävin Islannissa muutama vuosi sitten, mutta silloin en ollut vielä tarpeeksi valveutunut, jotta olisin tehnyt havaintoja paitojen käytöstä. Sitä paitsi oli heinäkuu, vaikkei sitä säiden puolesta olisi uskonutkaan.

Otan yhteyttä tunnetuimpaan Islannissa asuvaan suomalaiseen, toimittaja ja bloggaaja Satu Rämöön. Hän vahvistaa, että Islannissa lopapeysaa käytetään ulkovaatteena talvellakin. Sen alle vain puetaan tarpeen mukaan kerroksia.

– Vaelluksilla ja ulkoilulajeissa lopapeysan voittanutta en ole löytänyt lämmöneristyksessä, Rämö kertoo.

 – Käytän itse lopapeysaa ratsastusvaelluksilla kesäisin tuulta pitävän ohuen takin päällä. Talvisin hiihtolenkeillä vaikka olisi 30 asteen pakkanen, niin aluspaita-lopapeysa-kevyttoppatakki-yhdistelmä pitää lämpimänä.

Rämön mukaan Islannin maaseudulla villapaitoja käytettiin ja käytetään edelleen työvaatteina. Nykyisin ne ovat muodissa myös kaupunkipukeutumisessa ja käyttövaatteina.

Satu Rämön musta islantilaisneuletakki on lähes 15 vuotta vanha. Hän sai sen lahjaksi anopiltaan ensimmäisenä Islannin-joulunaan. Kuva: Björgvin Hilmarsson

Sadun vinkkien rohkaisemana ulkoilutan neulettani ensimmäistä kertaa maltillisessa viiden asteen pakkasessa. Alle puen pitkähihaisen kerrastopaidan ja fleecen.

Lapsi nostaa äläkän, kun äiti lähtee ulos ilman takkia. Konservatiivisia nuo kolmivuotiaat!

Totean nopeasti, että islantilaisneule on maineensa veroinen ulkoiluvaate. Olo on kevyt ja liikkuminen helppoa, kun neulos joustaa joka suuntaan.

Paita eristää lämpöä hyvin; villa ikään kuin pörhistyy entisestään pakkasessa. Onnistunut yritys ja ylpeys omista taidoista lämmittää myös sisäisesti.

Odotan, että pääsen testaamaan paitaa sateellakin. Sadun mukaan islantilaislampaan villa toimii nerokkaasti myös kostealla kelillä. Villa on päältä öljyinen, minkä ansiosta vesi valuu paidasta pois eikä imeydy neulokseen tehden siitä painavaa.

Paita eristää hyvin lämpöä ja hylkii vettä. Kuva: Mikko Eronen

Ensimmäinen mutta ei viimeinen, neuleryhmissä on tapana todeta. Uskon, ettei minunkaan islantilaisneuleeni jää ainokaiseksi.

Lapsi tosin parkuu kauhusta ja mies vetoaa taas säilytysongelmiin, kun ehdottelen heille omaa islantilaista. Meistä ei taida tulla peikkoperhettä.