IS: Keskusta-kynnysmatto ei naurata puoluesihteeri Pirkkalaista – Orpokin paheksuu nuorisojärjestön tempausta
Kokoomusnuorten keskusta-kynnysmatot ylittävät hyvän maun rajat, keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoo Ilta-Sanomille.
Pirkkalaisen mielestä kokoomusnuoret rikkoi tempauksellaan politiikan herrasmiessopimusta.
– Toisten logot ovat koskemattomia. Niitä ei muunnella mihinkään tarkoituksiin. Tämä loukkaa räikeästi sitä, ja mennään hyvän maun yli.
– Näitä keskusteluja on minun puoluesihteeriaikana tarvinnut tähän asti käydä vain perussuomalaisten kanssa siitä, kuinka toisten logoihin suhtaudutaan. Nyt olen käynyt myös valitettavasti kokoomuslaisen nuorisojärjestön kanssa, Pirkkalainen kertoi.
Kynnysmattoja ei ollut vielä tullut Apollonkadun puoluetoimistolle.
Kokoomusnuoret tiedotti torstaina lähettävänsä keskusta-kynnysmatot hallituspuolueiden puoluetoimistoille, koska ”keskustan rooli on ollut koko hallituskauden ajan toimia vasemmistopuolueiden kynnysmattona”.
– Suomen Keskusta on mukana mahdollistamassa yhden Suomen historian vasemmistolaisimman hallituksen olemassaolon ja toiminnan, kokoomusnuoret totesi budjettiriihen jälkeen.
– Kokoomusnuoret toivoo hallituspuolueiden pitävän lahjasta ja muistuttaa, ettei keskustan ole mikään pakko toimia vasemmiston kynnysmattona, nuorisojärjestö kertoi.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpokaan ei ollut mielissään nuorisojärjestön kynnysmattokampanjasta.
– Ei nyt ehkä parasta harkintaa. Aina kannattaisi hetki harkita, Orpo sanoi Ilta-Sanomille.
Pirkkalainen kertoo IS:lle käyneensä aiheesta hyvähenkisen keskustelun myös kokoomuksen puoluesihteerin Kristiina Kokon kanssa.
– Ei minulla kokoomusta kohtaan mitään ole. Toivon, että asiat olisivat kaikissa puoluekonserneissa itsestäänselvyyksiä, miten toimitaan hyvän maun rajoissa. Nyt ei askel oikein osunut lankulle, Pirkkalainen tiivisti.