Iran perusti Hormuzinsalmen liikenteelle uuden viraston
Iran kertoi maanantaina perustaneensa uuden viraston, jonka tehtävänä on valvoa ja hallinnoida laivaliikennettä Hormuzinsalmella. Asiasta kertoi maan turvallisuusvirasto avaamatta viraston toiminnan yksityiskohtia.
Turvallisuusviraston mukaan uusi Persianlahden salmen virasto eli PGSA tiedottaa tulevista käänteistä salmella. Myös Iranin vallankumouskaartin laivasto jakoi asiasta viestin sosiaalisessa mediassa.
Iran sulki Hormuzinsalmen meriliikenteeltä sodan alettua Lähi-idässä Yhdysvaltojen ja Israelin iskuin helmikuun lopussa. Nyt Iran haluaa perustaa järjestelmän, jossa se voi kerätä maksuja läpikulusta. Se kertoi jo huhtikuussa keränneensä ensimmäiset maksut vesiväylän käyttämisestä.
Ennen sotaa salmen läpi kulki noin viidesosa maailman öljyn ja kaasun kuljetuksista meriteitse. Vesiväylän sulkeminen on aiheuttanut merkittäviä taloudellisia vahinkoja ympäri maailmaa.
Yhdysvallat ei maanantaina tuoreeltaan vastannut Iranin ilmoitukseen meriliikennettä hallinnoivan viraston perustamisesta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin toistuvasti vaatinut Irania avaamaan liikenteen salmella ja sanonut, että Yhdysvallat jatkaa Iranin satamien saartamista.
Iranin ulkoministeriö sanoo Iranin vastanneen Yhdysvaltojen viimeisimpään ehdotukseen sodan lopettamiseksi Lähi-idässä.
Iranin ulkoministeriön tiedottaja Esmaeil Baqaei sanoi Iranin välittäneen Yhdysvalloille huolensa sen ehdotuksen sisällöstä.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Iranin mediat ovat kuvailleet Yhdysvaltojen esittämiä ehtoja kohtuuttomiksi.
Iranin mukaan yhteydenpito Yhdysvaltojen kanssa jatkuu rauhanneuvotteluissa välittäjänä toimineen Pakistanin kautta, vaikka neuvottelut ovatkin ajautuneet umpikujaan.
Salmen hallinta on suuri kiistakysymys Yhdysvaltojen ja Iranin välillä ja yksi syy neuvottelujen joutumiseen umpikujaan.
Hormuzinsalmella tapahtuneita yhteenottoja lukuun ottamatta aselepo Iranin ja Yhdysvaltojen välillä on kuitenkin pitänyt huhtikuun 8. päivästä alkaen – uhkauksista ja läheltä piti -tilanteista huolimatta.
Sunnuntai-iltana Suomen aikaa presidentti Trump varoitti kuitenkin Irania ajan loppumisesta.
– Kello tikittää Iranille. Heidän on paras alkaa toimia NOPEASTI, tai heistä ei jää mitään jäljelle, Trump kirjoitti.