Ilmavoimat siirtyi uuteen aikaan 30 vuotta sitten – Hornet-kauppa loi tiiviit yhteistyösuhteet Atlantin yli
Suomen ilmavoimat jätti henkiset hyvästit YYA-ajalle tasan 30 vuotta sitten, kun ilmavoimien uusi hävittäjätyyppi julkistettiin 6. toukokuuta 1992.
Valinnan osuminen yhdysvaltalaiseen F-18 Hornet -tukialushävittäjään oli monelle yllätys. Hornetista ei pitänyt alun perin tulla Suomen ikääntyvien MiG-21- ja Saab Draken -hävittäjien korvaajaa.
Alun perin hankinnassa piti jatkaa entistä linjaa, jossa puolet kalustosta hankitaan idästä ja puolet lännestä. Kaavailtu MiG-29 osoittautui kalliiksi ja muutenkin ongelmalliseksi vaihtoehdoksi.
Entisestä toimintamallista luopuminen aiheutti omat poliittiset kipuilunsa. Presidentti Mauno Koivistoa huoletti venäläisen hävittäjävaihtoehdon joutuminen samalle viivalle läntisten kilpailijoiden kanssa. Koivisto koki kiusalliseksi selittää, ettei venäläinen vaihtoehto pärjännyt taloudellisessa ja teknologisessa vertailussa.
Liian kalliiksi epäiltyä Hornetia ei ensin otettu edes mukaan kisaan, johon kelpuutettiin amerikkalainen F-16, ranskalainen Mirage, ruotsalainen Gripen ja neuvostoliittolainen MiG-29.
Asetelma kuitenkin muuttui, kun Hornetin valmistaja McDonnell Douglas aktivoitui asiassa. Yhtiö alkoi tunnustella mahdollisuuksia päästä mukaan yhtiön pitkäaikaisen asiakkaan Finnairin kautta.
McDonnell Douglas oli lopulta valmis lähtemään kisaan pelkäksi sähköjänikseksi joutumisen uhallakin. Entinen pääministeri Esko Aho arvioi kirjassaan Vuosisadan asekauppa, että innokkuutta selitti osaltaan yhtiön tuolloinen surkea taloudellinen tila.
Hornet kelpuutettiin lopulta kisaan kirittäjäksi tarkoituksena puristaa parempi tarjous kisan toiselta amerikkalaisvalmistajalta General Dynamicsilta. Näin myös aikanaan kävi.
Vuoden 1991 puolella McDonnell Douglas oli lähettänyt puolustusministeriölle tarkennetun ehdotuksen aikatauluista ja hinnoista. Ministeriö piti sitä niin edullisena, että tarjouspyyntö laitettiin vireille.
Pienen aikalisän ja jatkotarkastelun jälkeen McDonnell Douglas sai virallisen kutsun. General Dynamics, joka oli sitkeästi tarjonnut F-16 koneen vanhempaa A/B -versiota, vaihtoi ehdokkaakseen uudemman digitaaliteknologiaan perustuvan C/D -mallin.
Loppusuoralla hävittäjävalinta alkoi kuumeta poliittisesti, kun ruotsalaiset ja ranskalaiset alkoivat koplata kauppaan sen ulkopuolisia asioita: Ruotsi väläytti laajaa teollisuuspoliittista yhteistyötä ja Ranska välikäsien kautta Suomen EY-jäsenyyden edistämistä.
Asian politisoituminen torjuttiin Ahon mukaan ripeyttämällä päätöstä niin, että ulkopuolinen vaikuttaminen pysyi kurissa. Ahon mukaan kaikille oli selvää, että lopullisen valinnan täytyy perustua Ilmavoimien esitykseen. Siihen taas saivat vaikuttaa vain hävittäjän hinta ja suorituskyky.
Hornet löi vertailussa kilpailijansa. Asiasta laaditun muistion mukaan kovin kilpailija F-16 ei täyttänyt kaikilta osin ilmavoimien vaatimuksia eikä tehty tarjous kotimaisen lentokoneteollisuuden osallistumisesta ollut tyydyttävä.
Gripen ja erityisesti sen eräät järjestelmät arvioitiin keskeneräisiksi, mikä synnytti aikatauluriskin. Miragen suorituskyky riitti, mutta huoltojärjestelmä oli Suomelle vaikea ja pieni käyttäjäkunta nosti ylläpitokustannuksia. MiG-29 ei täyttänyt ilmavoimien elektroniikalle, käyttöiälle ja huoltojärjestelmille asettamia vaatimuksia.
Amerikkalaisten Hornet-hävittäjien hankinta Ilmavoimille on usein nähty määrätietoisena Suomen lännettämisenä YYA-vuosikymmenten jälkeen, kauppana jota ei olisi ennen uskallettu tehdä.
Ilmavoimat piti nähtävästi alusta alkaen Hornetia suorituskyvyltään parhaana vaihtoehtona. Ilmailutoimittaja Jyri Raivion tiedon mukaan vielä kesäkuussa 1990 Pentagon kuitenkin kielsi tarjoamasta Hornetia Suomelle. Pari kuukautta myöhemmin kanta oli jo toinen.
Hornet-kauppa nosti Suomen puolustusalan yhteistyön Yhdysvaltojen kanssa aivan uudelle tasolle. Ahon tulkinnan mukaan kyse ei ollut kuitenkaan sotilaallis-poliittisesta ”lännettämisestä”, vaan uskottavuuden luomisesta sotilaalliselle liittoutumattomuudelle ja maan tulevaisuuden rakentamiselle itsenäisen puolustuksen varaan.
Ahon mukaan amerikkalaiskoneiden osto antoi Suomelle mahdollisuuden hankkia ilmavalvontaan ja ilmapuolustukseen huipputeknologiaa.
– Maksoimme vain siitä ja saimme vain sitä. Vastuu Suomen puolustamisesta pysyi perusteiltaan entisenä, Aho summaa kirjassaan.
Hornetien toimitukset alkoivat suunnitelmien mukaan vuonna 1995. Viimeinen kone valmistui ja luovutettiin Ilmavoimille Kuorevedellä elokuussa 2000.
Korjattu 6.5. klo 21.15 Ahon kirjan nimi: Vuosisadan asekauppa, ei ”hävittäjäkauppa”