Huhtikuussa Suomessa koettiin poikkeuksellisia sääoloja: epätavallisen kylmää, lämmintä, märkää ja synkkää
Huhtikuussa Suomessa oli sekä poikkeuksellisen lämmintä että poikkeuksellisen kylmää, kertoo Ilmatieteen laitos tiedotteella.
Kuun alku oli maan eteläosissa poikkeuksellisen lämmin, mutta kuun puolivälin jälkeen suurimmassa osassa maata oli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmää.
Huhtikuun lopulla lämpötilat palasivat ajankohtaan nähden tavanomaisiin lukemiin. Kaikkiaan kuun keskilämpötila oli 1–2 astetta tavanomaista viileämpi.
Kuun ylin lämpötila mitattiin 29. huhtikuuta Hyvinkään Hyvinkäänkylän sekä Mikkelin lentoaseman havaintoasemilla, joissa elohopea kohosi 20,8 lämpöasteeseen. Kylmintä oli 3. päivänä Savukoskella Tulppion havaintoasemalla, jossa mitattiin 34,3 pakkasastetta.
Huhtikuun sademäärä oli tavanomaista runsaampi suuressa osassa maata. Maan etelä- ja keskiosissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sademäärät olivat paikoin poikkeuksellisen suuria.
Eniten kuun aikana satoi Helsingin Kumpulan havaintoasemalla, jossa vettä tuli 95,8 millimetriä. Vähiten sadetta mitattiin Enontekiön Kilpisjärven kyläkeskuksessa, jossa sitä saatiin 16 millimetriä.
Kuun lopulla lunta oli maassa yhtenäisesti enää Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa. Eniten lunta oli kuukauden viimeisenä päivänä Kittilän Kenttärovan havaintopisteessä, jossa lumen syvyydeksi mitattiin 105 senttimetriä.
Huhtikuun aikana myös aurinko paistoi etelässä paikoin jopa poikkeuksellisen vähän.
Ilmatieteen laitoksen mukaan sanaa poikkeuksellinen käytetään kuvaamaan sääilmiötä silloin, kun sen tilastollinen esiintymismahdollisuus on sadan vuoden aikana keskimäärin kolme kertaa tai harvemmin.