Historia | Muutama päivä muutti Suomen suunnan – malli saatiin Venäjältä
Venäjä oli sekaisin vuonna 1905. Lakot, mellakat ja katastrofaalinen tappio sodassa Japania vastaan horjuttivat koko yhteiskuntaa.
Suomen suuriruhtinaskuntaan lakko rantautui kuitenkin vasta kun lakkoliikehdintä Venäjällä oli jo loppumassa. Tästä on juuri tullut kuluneeksi tasan 120 vuotta.
Lokakuun lopussa keisari Nikolai II antoi niin kutsutun lokakuun manifestin, jossa venäläisille myönnettiin kansalaisoikeuksia, kansanedustuslaitos perustettiin ja keisarin valtaa rajoitettiin.
Venäjän kumousliikehdinnästä Suomenmaa kertoi artikkelissa torstaina.
Suomessa ryhdyttiin suurlakkoon 29. ja 30. lokakuuta 1905.
Lakko kosketti koko yhteiskuntaa ja ylitti luokkarajat. Lapiot heitettiin maahan, koneet pysäytettiin ja virastot suljettiin.
Lakolla oli poliittisesta katsantokannasta riippuen erilaisia tavoitteita. Aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpoikaissääty vaativat helmikuun manifestin eli venäläistämistoimien peruuttamista, työväestö vaati äänioikeutta.
Sosialistit ja sosiaalidemokraatit laativat Tampereella myös kuuluisan punaisen julistuksen. Julistuksessa vaadittiin kansalaisvapauksia, demokratiaa ja oikeuksia työväelle.
Nimestä huolimatta julistuksen tavoitteisiin yhdyttiin myös ei-sosialistisella puolella, etenkin nuorsuomalaisten ja perustuslaillisten taholta. Kaiken kaikkiaan suurlakon tavoitteet ennemmin yhtyivät kuin erosivat koko vasemmisto–oikeisto-janalla.
Väliaikaiseen Suomen suuriruhtinaskunnan hallitukseen kansalaiskokous nimitti edustajia koko poliittisesta kirjosta. Heistä 12 oli perustuslaillisia, yhdeksän sosiaalidemokraatteja ja kolme vanhasuomalaisia. Tunnettuja nimiä olivat pitkäaikainen hallitusmies Leo Mechelin, lehtimies Eero Erkko, professori J. R. Danielson-Kalmari, vasemmistoaktivistit Johan Kock ja Yrjö Sirola, sosiaalidemokratian pioneerit J. K. Kari ja N. R. af Ursin sekä keskustan oppi-isänä tunnetuksi tullut talonpoikaisjohtaja Santeri Alkio.
Suurlakko lopetettiin 6. marraskuuta, joskin päätösvaihe eteni työpaikasta ja paikkakunnasta riippuen nopeammin tai hitaammin. Oulussa lakko lopetettiin vasta 8. marraskuuta.
Epäselvyydet lakon lopettamisesta johtivat myös yhteenottoihin lakkoa valvoneiden kaartien välillä. Käsirysyä vakavammaksi työväestön kansalliskaartin ja ylioppilaskaartien nujuaminen ei kuitenkaan mennyt.
Keisari Nikolai II suostui lokakuun manifestin jälkilämmöillä antamaan Suomeen oman manifestin, joka opittiin tuntemaan marraskuun manifestina.
Manifestin pohjan oli laatinut Leo Mechelin, josta tuli myös senaatin puheenjohtaja eli pääministeri 1. joulukuuta.
Manifesti lopetti venäläistämistoimet kumoamalla vuoden 1899 helmikuun manifestin. Sen pohjalta Suomi alkoi myös valmistella eduskuntauudistusta, joka hyväksyttiin viimeisillä säätyvaltiopäivillä 1905–1906.
Maaliskuussa 1907 Suomi äänesti ensimmäisen kerran eduskuntansa kokoonpanosta yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vallitessa. Äänioikeusikäraja oli 24, ja äänestää saivat uraauurtavasti kaikki varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta.
Marraskuun manifesti lisäsi myös kokoontumis- ja sananvapautta, mikä on oleellinen osa tasavaltalaista yhteiskuntajärjestystä äänioikeuden ohella.
Uudistukset olivat vastaavia kuin Venäjällä, mutta etenivät Suomessa pidemmälle.
Suurlakkoa on muisteltu käänteentekevänä jaksona Suomen historiassa. Se on toisaalta osa kansallista kertomusta tiellä kohti itsenäisyyttä, toisaalta kansalaisoikeuksien ja työväen joukkovoiman tarinaa. Tulkinnat ovat saaneet vasemmistolaista, keskustalaista ja oikeistolaista väriä.
Suurlakko ja tulevat eduskuntavaalit johtivat myös nykyaikaisen puoluejärjestelmän syntyyn. SDP oli jo olemassa, pian perustettaisiin keskustan edeltäjä maalaisliitto.
Työväenliike katsoi, että lakon saavutukset eivät riitä, ja politisoitui aiempaa enemmän. Tämä näkyy esimerkiksi ajan työväenmusiikissa.
– Työväen marssi, Internationale ja Marseljeesi tulivat tilalle. Jos ajatellaan suurlakkoviikkoa 1905, niin sen jälkeen oli hyvin harvinaista, että työväenliikkeen iltamissa olisi laulettu Porilaisten marssia tai Jumala ompi linnamme enää, tutkijatohtori Saijaleena Rantanen kertoi Yleisradiolle vuonna 2018.
Yleisradio kokosi lakon kokeneiden muistoja vuoden 1955 radio-ohjelmaansa lakon 50-vuotispäivän muistoksi. Haastatellut muistelivat, että odotukset olivat toisaalta jännittyneitä, toisaalta korkealla. Huomionarvoista oli, kuinka luokkarajoista riippumatta kansankerrokset tuntuivat löytäneen toisensa.
– Olin tuolloin 19-vuotias nuorukainen, ja kun rautatielaitoksen mahtavan koneiston pysähtyminen erittäin väkevästi ilmaisi tapahtumien ainutlaatuisen merkitsevyyden, minäkin rautatieläisenä muiden mukana juhlavasti tunsin sekä omakohtaisen vastuun että dramaattisesti nousseen yhteishengen aiheuttaneen mielenkohotuksen, yksi lakkolainen muisteli.
– Lakkoon osanotto oli koko lailla yksimielistä. Vanhemmat miehet tosin kyllä epäröivät lähteä kellonsoiton jälkeen keskellä päivää työpaikaltaa pois, toinen kertoi.
Toisena lakkopäivänä eräs muistelija muisteli kokoonnutun torille.
– Olivat kaikki nuoret ja vanhat, herrasväen palvelustytöt ja kaikki sillä kannalla, että nyt alkaa se suuri lakko. Ja sitten koetetaan saavuttaa naisille ja kaikille yhtäläinen äänioikeus ja kaikkea työläisten etua, mitä toivottiin tulevaksi.
– Lakon aikana oli eräät innokkaammat vähäsen menivät liiallisuuksiinkin. Olin tilaisuudessa näkemään eräänä päivänä kuinka keisari Nikolain muotokuva hovioikeudesta kannettiin Tuomiokirkon sillalle ja paiskattiin Aurajokeen, Turussa vaikuttanut osallistuja kertoi.