Historia | Näin Venäjällä onnistui "porvarillinen vallankumous"
120 vuotta sitten keisarillinen Venäjä oli sekaisin.
Sota Japania vastaan sujui erittäin huonosti. Sinetti kaiken kurjuuden päälle oli, kun Japani tuhosi valtavan osan Venäjän keisarillisesta laivastosta Tsushiman meritaistelussa toukokuussa.
Eräs ratkaiseva taistelu oli jo aiemmin käyty Sandepun taistelu, jossa Venäjä koki niin ikään katastrofaalisen tappion. Taistelussa olisi saattanut käydä toisinkin, jos suomalaisen kenraali Oskar Gripenbergin olisi annettu johtaa. Suomenmaa kirjoitti aiheesta uutenavuotena.
Katastrofaalinen sota ei kuitenkaan ollut ainoa syy vuoden 1905 sekasorrolle, tuskin edes liikkeelle pannut voima.
Hallinnonvastainen liikehdintä oli alkanut jo vuoden 1904 puolella siviilien taholta. Sotilaat liittyivät lakkoliikehdintään ja protesteihin palatessaan rintamalta.
Venäjä oli tuossa vaiheessa vielä absoluuttinen monarkia, jossa keisarilla oli ehdoton valta. Käytännössä riippui keisarista, kuinka hän valtaansa käytti. Tuolloin vallassa ollut Nikolai II oli heikko hallitsija, ja käytännössä moni yläluokkainen vaikuttaja pystyi käyttämään valtaa keisarin kautta tai tämän ohi.
Näytti vallankäyttö miltä tahansa, kansaa se ei miellyttänyt.
Lakkoilulle oli monta syytä. Eräs tapahtuma, joka kiihdytti liikehdintää, oli niin kutsuttu verisunnuntai.
Rauhanomainen joukko kansalaisia lähti 22. tammikuuta 1905 viemään keisarille vetoomusta. Ortodoksipappi johti kulkuetta ja kansa lauloi virsiä.
Talvipalatsia vartioineita sotilaita saapuva väkijoukko hermostutti, ja he avasivat tulen.
Verisunnuntai vaati satoja kuolonuhreja. Sen vaikutuksesta maassa alkoi yleislakko ja mellakointikin yleistyi eri puolilla valtakuntaa.
Missään vaiheessa lakkoilu ja mellakointi ei ollut keskusjohtoista. Tapahtumat etenivät alueellisesti paljolti toisistaan riippumatta.
Japanin-vastaisesta sodasta palasi joukko pettyneitä sotilaita, jotka liittyivät mellakoihin ja lakkoihin. Viimeistään tässä vaiheessa keisarin oli pakko antaa periksi.
Nikolai II antoi 30. lokakuuta julistuksen joka tunnetaan lokakuun manifestina. Venäjällä tunnustettiin kansalaisoikeudet ja keisari luopui absoluuttisesta itsevallasta.
Venäjä siirtyi kohti perustuslaillista monarkiaa ja vuonna 1906 perustettiin kansanedustuslaitos duuma. Uudistukset eivät ehtineet kuitenkaan toteutua kunnolla ennen keisarinvallan lopullista kukistumista vuonna 1917.
Venäjän sisällissota 1917–1924 johti kommunistisen Neuvostoliiton perustamiseen. Neuvostoliiton historiankirjoituksessa vuoden 1905 vallankumous oli merkittävä ajanjakso, ja osoitus marxilaisen historianteorian toteutumisesta.
Kommunistit pitivät vuoden 1905 vallankumousta oppi-isänsä Karl Marxin ennustamana porvarillisena vallankumouksena. Porvarillisen vallankumouksen tehtävä oli kaataa monarkia ja siirtää yhteiskunta kapitalismiin. Tämän jälkeen toteutettaisiin sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunistinen yhteiskunta.
Suomen suuriruhtinaskuntaan vuoden 1905 lakkoliikehdintä ehti vasta marraskuussa 1905 eli lokakuun manifestin jälkeen.
Suomen suurlakko, josta on näinä päivinä tullut kuluneeksi tasan 120 vuotta, johti marraskuun manifestiin, jolla keisari kumosi vuoden 1899 helmikuun manifestin venäläistämistoimet. Tähän katsotaan päättyneen niin kutsutun ensimmäisen sortokauden.
Marraskuun manifestin pohjalta Suomi sai oman kansanedustuslaitoksen vuonna 1907. Suuriruhtinaskuntaan myönnettiin yleinen ja yhtäläinen ääni- ja vaalioikeus sekä sanan-, paino-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus.