Hiski Haukkala aloittaa marraskuussa Ulkopoliittisen instituutin johtajana
Ulkopoliittinen instituutti (Upi) saa marraskuun alussa uuden johtajan, kun tehtävässä aloittaa Hiski Haukkala. Haukkala seuraa johtajana Mika Aaltolaa, joka kesäkuun vaaleissa valittiin europarlamentaarikoksi kokoomuksen ehdokkaana.
Haukkala on aiemmin toiminut presidentti Sauli Niinistön kansliapäällikkönä kahteen otteeseen. Ennen siirtymistään Upiin hän on työskennellyt Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professorina.
Haukkalan kausi Upin johdossa olisi virallisen aikataulun mukaan alkanut vuodenvaihteessa, mutta instituutin hallitus toivoi hänen aloittavan jo aiemmin.
STT:n haastattelussa elokuussa Haukkala arvioi, että Upilla on merkittävä rooli osana Suomen henkistä kriisinsietokykyä. Upin tehtävä on hänen mukaansa tarjota tutkittuun tietoon perustuvaa viileää analyysiä sekä luoda toivon näkymiä, sikäli kun se on mahdollista.
Juttua korjattu 1. lokakuuta 2024 kello 11:19. Hiski Haukkala aloittaa tehtävässään 1. marraskuuta 2024, ei 1. lokakuuta 2024 kuten jutussa aiemmin kerrottiin.