Henriksson, Adlercreutz ja Bergqvist ovat RKP:n ministerit
RKP tekee Petteri Orpon (kok.) hallituksessa historiaa, jos hallitus vain pysyy kasassa, sanoo puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.
Puolue esittää opetusministeriksi Henrikssonia, eurooppa- ja omistajaohjausministeriksi Anders Adlercreutzia sekä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeriksi Sandra Bergqvistia. Kaikki tulevat eri vaalipiireistä.
Henriksson huomautti puolueen tiedotustilaisuudessa, että kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1977, kun RKP:llä on hallituksessa yli kaksi ministeriä. Hän lisäsi, että silloin pohja ei kestänyt kahta vuotta.
– Jos tämä hallitus nyt pysyy ja kestää, niin tässäkin mielessä tehdään historiaa, hallituksen synnystä epäileväisiä kommentteja pitkin alkukesää lausunut Henriksson sanoi.
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerin tehtävä siirtyy kahden vuoden kuluttua kristillisdemokraateille.
Alkamassa oleva ministerikausi on Henrikssonin kolmas. Hän vakuutti, että uusi hallitus vahvistaa perusopetusta sekä antaa oppilaille ja opettajille työrauhan.
– Koulutus on Suomen kruununjalokivi. Me pärjäämme kansakuntana, kun pidetään huolta, että jokainen lapsi saa käydä tasa-arvoisessa koulussa, Henriksson sanoi.
Adlercreutz sanoi, että omistajaohjauksen eli valtion omistamien yhtiöiden toimintaperiaatteet käydään läpi hallituksen ensimmäisen vuoden aikana hallitusohjelman mukaisesti.
– Tullaan pohtimaan omistusosuuksia ja miten työtä ohjataan, miten valtion edustus yhtiöissä hoidetaan, hän sanoi.
Berqvist on aiemmin työskennellyt opetus- ja kulttuuriministeriössä (OKM), johon nyt suuntaa ministerinä.
– En olisi koskaan ajatellut, että kun olin OKM:ssä töissä nuorisoyksikössä noin 15 vuotta sitten, että jonain päivänä palaan ministerinä, mutta näin nyt kävi ja odotan innolla, hän kuvasi.
Kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit kertoivat ministerivalinnoistaan jo viikonloppuna. Hallitus nimitetään virallisesti tiistaina.