EU:n ulkoministerit koolle: Agendalla Lähi-idän kriisit
EU:n ulkoministerit kokoontuvat tänään Brysseliin keskustelemaan muun muassa Lähi-idän kireästä tilanteesta, joka kiristyi viikonloppuna merkittävästi Yhdysvaltojen iskettyä Iraniin.
Israelin ja Iranin lisäksi agendalla on myös Gaza.
Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Elina Valtonen (kok.).
EU:n ulkosuhteiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Kaja Kallaksen on tarkoitus esitellä ministereille EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen arvioinnin tuloksia.
Kallaksen johtama EU:n ulkosuhdehallinto käynnisti viime kuussa jäsenmaiden pyynnöstä arvioinnin siitä, onko Israel rikkonut sopimuksen ihmisoikeuksia koskevaa osuutta toimillaan Gazassa.
STT:n tietojen mukaan arviointi toteaa olevan ”viitteitä siitä”, että Israel olisi syyllistynyt sopimuksen artikla kakkosen rikkomiseen. Artikla koskee ihmisoikeuksien kunnioittamista.
Gazan terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa on kuollut yli 55 000 ihmistä sitten lokakuun 2023. Tämän lisäksi Israel on avoimesti puhunut palestiinalaisten pakkosiirroista Gazasta, mikä olisi sotarikos.
Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja -järjestö kritisoi voimakkaasti viime viikolla EU:n toimimattomuutta asiassa Brysselissä pitämässään lehdistötilaisuudessa.
– Israelin viranomaiset ja joukot ovat yli 20 kuukauden ajan pakkosiirtäneet väestöä ja toteuttaneet palestiinalaisten etnistä puhdistusta Gazassa. Työntekijämme todistavat päivittäin merkkejä kansanmurhasta, järjestö totesi.

On kuitenkin todennäköistä, ettei kokouksessa tehdä vielä maanantaina mitään päätöksiä mahdollisten toimenpiteiden osalta.
– Haluamme myös nähdä, miten Israel reagoi tähän prosessiin. Arvioinnin käynnistämisellä on tarkoitus luoda painetta Israelin suuntaan, eräs korkea diplomaattilähde kuvasi.
EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus on ollut pohja EU:n ja Israelin väliselle taloudelliselle ja poliittiselle yhteistyölle. Se on helpottanut muun muassa kaupankäyntiä EU:n ja Israelin välillä. Sopimus on hyödyttänyt etenkin Israelia, jolle EU on suurin kauppakumppani.
Monien asiantuntija-arvioiden mukaan sopimuksen kaupankäynnin helpottamista koskevan osion jäädyttäminen olisi yksi EU:n tehokkaimmista keinoista painostaa Israelia.
Vaatimukset kireämmistä toimenpiteistä Israelia kohtaan ovat lisääntyneet EU:ssa, mutta toistaiseksi ne eivät ole konkretisoituneet toimenpiteinä.
Esimerkiksi Ruotsi on vaatinut EU:ta seuraamaan muun muassa Britannian ja Norjan esimerkkiä ja asettamaan sanktioita Israelin hallituksen ministereille. Tämä kuitenkaan tuskin tapahtuu, sillä asia vaatisi yksimielisen päätöksen jäsenmailta.
Myöskään aiemmassa kokouksessa esillä ollut ehdotus sanktioida Israelin väkivaltaisia siirtokuntalaisia ei näytä etenevän. STT:n tietojen mukaan tämä johtuu ennen kaikkea Unkarin vastustuksesta.
Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty on todennut, että Israelin siirtokuntien asukkaiden hyökkäykset palestiinalaisia kohtaan ovat lisääntyneet merkittävästi miehitetyllä Länsirannalla viime kuukausina.
Suomi ja kahdeksan muuta EU-maata haluavat myös komissiolta näkemyksiä siitä, kuinka EU voisi lopettaa kaupan Israelin miehittämien palestiinalaisalueiden siirtokuntien kanssa. Maiden ulkoministerit lähettivät torstaina asiasta kirjeen Kallakselle.
Ministerit nostivat esille YK:n alaisen kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) neuvoa-antavan lausunnon, jonka mukaan kolmansien maiden on pidättäydyttävä kaikenlaisesta kaupankäynnistä, joka ylläpitää kansainvälisen oikeuden vastaista tilannetta miehitetyillä alueilla.
– Emme ole kuitenkaan nähneet ehdotusta aloittaa keskusteluita siitä, kuinka tehokkaasti katkaista tavara- ja palvelukauppa laittomien siirtokuntien kanssa, ministerit totesivat.