EU-maiden johtajat ruotivat huippukokouksessa muun muassa unionin tulevaa budjettia
EU-maiden johtajat kokoontuvat tänään Brysseliin huippukokoukseen keskustelemaan muun muassa EU:n tulevasta, vuosien 2028–34 budjetista.
Kokouksen asialista on painava, sillä EU:n budjetin lisäksi kokouksessa käsitellään tänään unionin kilpailukykyä, energia-asioita, laajentumista ja muuttoliikettä.
Kaksipäiväisen huippukokouksen jälkimmäinen päivä on omistettu Ukrainalle, puolustus- ja turvallisuusasioille sekä Lähi-idälle. Presidentti Volodymyr Zelenskyi osallistuu perjantaina huippukokouksen Ukraina-keskusteluun.
Suomea huippukokouksessa edustaa pääministeri Petteri Orpo (kok.).
Orpo sanoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessaan Helsingissä, että Suomi haluaa vaikuttaa huippukokouksessa muun muassa unionin tulevaan budjettiin ja siihen, että EU:n päästökauppajärjestelmää ei heikennetä.
Lisäksi Suomi haluaa, että EU alkaisi jarruttaa turistiviisumien myöntämistä venäläisille matkailijoille.
EU-maat – etenkin Etelä-Euroopan matkailumaat Espanja, Italia, Kreikka ja Ranska – myöntävät vuosittain satojatuhansia turistiviisumeita venäläisille matkailijoille. Tämä on Orpon mukaan käsittämätöntä, kun samaan aikaan EU:ssa on havaittu Venäjän toteuttamia sabotaasitekoja tai niiden yrityksiä.
Orpon mukaan Suomi tavoittelee huippukokouksen päätöslauselmiin kirjausta siitä, että turistiviisumien määrää rajoittavia toimia ryhdyttäisiin EU:ssa valmistelemaan.
Kokouksen pääaiheeksi noussee EU:n vuosien 2028–34 budjetti, josta on viime päivien aikana käyty vilkasta keskustelua.
EU:n puheenjohtajamaa Irlanti julkisti viime lauantaina esityksensä budjetiksi, jonka on määrä toimia huippukokouskeskustelujen pohjana.
Irlanti ehdotti EU-komission viime vuonna julkistamaan lähes 2 000 miljardin euron budjettiesitykseen noin 140 miljardin euron leikkausta.
Orpon mukaan Irlannin esitys oli oikeansuuntainen, mutta leikkaukset olivat riittämättömiä. Suomi ja viisi muuta tiukan budjettikurin maata on vaatinut komission viimevuotiseen esitykseen usean sadan miljardin euron suuruisia leikkauksia.