Essee: Ranskan keskustan fuusio – historiallinen mahdollisuus vai sisäisten ristiriitojen uhka?
Presidentti Emmanuel Macronin suosio on pysynyt alhaisena, ja hänen kautensa päättyy kahden vuoden kuluttua. Macronin keskustaliberaalille politiikalle voi kuitenkin löytyä jatkaja – erityisesti, jos Ranskaan syntyy uusi, yhtenäinen keskustavoimien liike.
Macronin kahden presidenttikauden aikana Ranskaan muodostui poikkeuksellisen vahva keskusta. Hänen perustamansa Renessanssi-puolue (entinen LREM-puolue) ja perinteisempi Modem-puolue, jota johtaa nykyinen pääministeri François Bayrou, ovat säilyttäneet asemansa maassa, jossa poliittinen ilmapiiri on ollut pitkään epävakaa.
Ennen Macronia valta vaihtui tyypillisesti sosialistien ja maltillisen oikeiston välillä. Nyt kumpikin perinteinen valtapuolue on kutistunut ääripäiden puristuksessa.
Politiikan kenttää hallitsevat enenevässä määrin Kansallinen liittouma ja Lannistumaton Ranska – molemmat vakiintuneen keskusta-ajattelun haastajia. Ranskan poliittisessa kielessä kumpaakin puoluetta käsitellään nimenomaan ääripuolueina, ei siis laitaoikeistolaisena tai laitavasemmistolaisena poliittisena liikkeenä.
BORNE HALUAA YHDISTÄÄ KESKUSTAN
Ranskan puoluekenttä on jatkuvassa liikkeessä. Konflikteille altis poliittinen kulttuuri mahdollistaa samalla myös uusia liittoumia ja fuusioita. Viimeisin esimerkki tästä on entisen pääministerin Élisabeth Bornen aloite selvittää, onko Modemin ja Renessanssin välillä sellaisia ideologisia ristiriitoja, jotka estäisivät yhteisen, suuren keskustapuolueen synnyn.
Bornen aloite katsoo jo Macronin jälkeiseen aikaan ja vuoden 2027 vaalivuoteen, jolloin Ranskassa järjestetään sekä presidentin- että parlamenttivaalit. Yhtenäinen, EU-myönteinen keskustavoima voisi muodostaa vakaata vastavoimaa ääriliikkeille – ja sillä olisi laajempiakin vaikutuksia koko Euroopan kannalta.
Entisen pääministeri Bornen ajatus keskustavoimien yhdistämisestä on linjassa keskustalaisen ideologian kanssa. Keskustapuolueet näkevät itsensä mielellään sillanrakentajina, kykenevinä yhteistyöhön yli puoluerajojen.
Fuusion toteutuminen loisi vahvan, EU-myönteisen poliittisen voiman, jonka vaikutus ulottuisi Ranskan ulkopuolellekin. Koska myös tasavaltalaiset ovat hyvin EU-myönteisiä, Ranskan asema Euroopan poliittisena tukipilarina voisi edelleen vahvistua.
Presidentti Macronin ajatus Euroopan strategisesta autonomiasta – Euroopasta kolmantena suurvaltana Yhdysvaltojen ja Kiinan rinnalla – voisi saada niin ikään lisäpontta.
Vahvalle keskustalle saattaisi olla myös sosiaalista tilausta: ääripäiden politiikka nojaa epävarmuuteen, tarkoituksellisiin konflikteihin ja populismiin – piirteisiin, joita Ranskan politiikassa on nähty Macronin molemmilla kausilla.
Fuusiota vaikeuttavat kuitenkin henkilökohtaiset valtakamppailut. Gabriel Attalin ja Élisabeth Bornen välit ovat kireät, ja heidän kilpailunsa puolueen vaikutusvallasta on käynnissä. Borne teki näyttävän paluun hallitukseen opetusministerinä, kun taas Attal jäi tai jätettiin ulkopuolelle.
Nykyinen pääministeri Bayrou puoltaa keskustan yhdistämistä, mutta Attal saattaa nähdä sen uhkana omalle asemalleen. Hän on tällä hetkellä Renessanssi-puolueen todennäköisin presidenttiehdokas ja nauttii laajaa kannatusta yhdessä Macronin ensimmäisen pääministerin Édouard Philippen kanssa.
BAYROUN HALLITUS ON TUONUT VAKAUTTA – MUTTA MITÄ TULEE SYKSYLLÄ?
Bayroun keskustaoikeistolainen hallitus on ollut vallassa neljä kuukautta. Isot sisäiset kiistat ovat toistaiseksi vältetty, ja yhteistyö jopa oppositiossa olevien sosialistien kanssa on ollut kohtalaista.
Sekavan edellisvuoden jälkeen Bayrou on onnistunut vakauttamaan sisäpolitiikkaa, jos ei täydellisesti, niin ainakin uskottavasti. Edellä mainitusta asetelmasta on hyötynyt myös viimeistä kauttaan istuva presidentti Macron, joka näytti kuukausia muiden EU-johtajien silmissä lähinnä rammalta ankalta.
Hallituksen suurimmat haasteet ovat kuitenkin vielä edessä: syksyn 2026 budjettineuvotteluista odotetaan vaikeita. Julkinen velkaantuminen, heikentynyt kilpailukyky ja ulkomaisten investointien hiipuminen pakottavat Bayroun hallituksen vaikeisiin valintoihin.
Ranskan talouskasvu on niin ikään viimeisten kuukausien aikana hyytynyt ja tälle vuodelle ennustetaan vain 0,7 prosentin kasvua. Myös yleinen kustannustason nousu syö kansalaisten kulutushaluja ja tästä kärsii erityisesti Ranskan suuret kotimarkkinat.
Myös pitkään Macronin kaudella ollut hyvä työllisyystilanne on heikentynyt. Nyt työttömyys on 7,6 prosenttia ja sen odotetaan edelleen nousevan. Presidentin haave täystyöllisyyden saavuttamisesta virkakauden loppuun 2027 mennessä on siten osoittautumassa vaikeaksi toteuttaa.
Kun kaikki ongelmat vedetään yhteen keskustan fuusioituminen kohtaa varmuudella siten suuria haasteita jo pelkästään hallituspolitiikan parissa.
ATTALILLA ON MAHDOLLISUUS
Marine Le Penin tuomio muutti kertarysäyksellä vuoden 2027 presidentinvaalin asetelmia: Ennakkoasetelma on nyt avoimempi kuin pitkään aikaan. Jos keskustavoimat yhdistyvät ja onnistuvat välttämään sisäisen hajaannuksen, he voivat voittaa presidenttiyden kolmannen kerran peräkkäin.
Äärioikeistolaisen Kansallisen liittouman todennäköisin ehdokas on puolueen puheenjohtaja Jordan Bardella. Häntä voi haastaa Vapaus ja identiteetti -puolueen karismaattinen Marion Maréchal – Marine Le Penin siskontytär.
Henkilövaalissa Maréchalilla voi olla hyvinkin mahdollisuuksia päästä jopa toiselle kierrokselle, vaikka hänen puolueensa on pieni toimija Kansalliseen liittoumaan verrattuna.
Maréchalin ajattelussa yhdistyvät kiinnostavasti katolisen oikeiston perinteet, uusgaullismi ja amerikkalaistyylinen kulttuurisota. Ranskan äärioikeistolla on perinteisesti vahva kansalliseen suvereniteettiin ja kansallisiin etuihin nojaava ulkopoliittinen linja, ja sen piirissä elää edelleen voimakas EU- ja Nato-vastaisuus.
Kansalliskonservatiivinen maailmankuva yhdistää siten Ranskan äärioikeiston Orbanin Unkariin ja Donald Trumpin Yhdysvaltoihin.
Politiikan vasen kaista on niin ikään kiinnostavasti presidentinvaalin suhteen auki. Äärivasemmiston asema Ranskassa voi tulevaisuudessa heikentyä selkeästi nykyisestään. Moni potentiaalinen vasemmiston äänestäjä, etenkin sosialistien kannattajat, suhtautuvat varauksella radikaalina ja epävakaana pidettyyn Lannistumattomaan Ranskaan.
Puolueen itsevaltainen ja ikääntyvä johtaja Jean-Luc Mélenchon herättää persoonallaan ristiriitaisia tunteita, mikä osaltaan karkottaa äänestäjiä. Lisäksi sosialistit ovat perinteisesti olleet selvästi EU-myönteisiä, kun taas Mélenchonin linja on ollut unionikriittinen – tämäkin rajoittaa äärivasemmiston vetoa laajempaan vasemmistokenttään.
MILLAISEKSI MACRONIN PERINTÖ MUODOSTUU?
Ranskan keskustan mahdollinen fuusio olisi poliittisesti merkittävä tapahtuma sekä kansallisesti että eurooppalaisesti. Onnistuminen edellyttää henkilökohtaisten valtataistelujen voittamista ja yhteisen vision löytymistä. Jos yhdistyminen toteutuu, sillä voi olla ratkaiseva vaikutus Ranskan vuoden 2027 presidentinvaaleihin – ja koko Euroopan suuntaan.
Samalla Emmanuel Macronin poliittinen perintö voisi saada uskottavan jatkajan. Yksinkertaistaen Ranska valitsee kahden maailmankuvan välillä kahden vuoden kuluttua. Valinkauhassa on se, haluaako Ranska jatkaa Macronin viitoittamalla tiellä, jossa markkinatalous, työ ja yrittäminen sekä menestyvät yritykset ovat talouden keskiössä, vai palataanko valtiovetoiseen ja jopa protektionistiseen talousajatteluun Donald Trumpin hengessä.
Presidentinvaaleissa kyse ei kuitenkaan ole pelkästään linjavalinnoista – myös ehdokkaan kyky luoda samaistumisen tunnetta ratkaisee. Äänestäjien on nähtävä ehdokkaassaan puolustaja, joka seisoo heidän rinnallaan epävarmassa maailmassa. Juuri näin tapahtui, kun Donald Trump valittiin toiselle presidenttikaudelleen Yhdysvalloissa.
