Esitys aikuiskoulutustuen korvaavasta mallista valmistui – kouluttautuminen tapahtuisi jatkossa entistä enemmän työn ohessa
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti viime syksynä työryhmän kehittämään työuran aikaista jatkuvaa oppimista. Työryhmän mukaan kouluttautuminen tapahtuisi jatkossa entistä enemmän työn ohella.
Yhtenä vaihtoehtona työryhmä ehdottaa valtion takaamaa lainaa, joka turvaisi aikuisopiskelijan toimeentulon ajalta, jolta henkilö ei saa palkkaa.
Työryhmän tekemät ehdotukset on koottu loppuraporttiin, jonka työryhmän puheenjohtaja Laura Rissanen luovutti työministeri Arto Satoselle (kok).
Nykyistä aikuiskoulutustukea on voinut saada opintoihin, jos takana on työhistoriaa vähintään kahdeksan vuotta. Tukea on maksettu enintään 15 kuukauden ajalta. Tuen käyttö on painottunut erityisesti sosiaali- ja terveysaloille.
Aikuiskoulutustukea paljon käyttäneiden alojen työnantajajärjestöt katsovat, että työryhmä ei esitä todellisia vaihtoehtoja.
– Tuen lakkautus ilman korvaavaa järjestelmää voi pahentaa kriittisesti sote-, kasvatus- ja opetusalan jo ennestään vakavaa työvoimapulaa, katsovat yksityistä ja julkista sote-, kasvatus- sekä koulutusalaa edustavat työnantajajärjestöt Hyvinvointiala HALI ry, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Sivistysala ry.
Palkansaajakeskusjärjestöt jättivät raporttiin eriävän mielipiteen. Ne eivät kannata opintotukeen tai lainaan perustuvaa mallia.
– Ehdotetut mallit siirtävät vastuuta opintojen aikaisesta toimeentulosta yksilöille ja heikentävät erityisesti heikommassa taloudellisessa asemassa olevien koulutusmahdollisuuksia ja lisäävät sukupuolten epätasa-arvoa työelämässä, järjestöt toteavat kannanotossaan.