"Elämme ihan pimeitä aikoja," sanoo piispa Kaisamari Hintikka
– Elämme monella tapaa ihan pimeitä aikoja, Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka puuskahtaa.
Pääsiänen on kristityille yksi vuoden tärkeimmistä juhlista, jolloin kirkossa puhutaan Jeesuksen kärsimystiestä ja pääsiäispäivän iloisesta ylösnousemuksesta.
Hintikka kuitenkin myöntää, että ilosta ja toivosta puhuminen on nykyään välillä hyvin vaikeaa, kun ihmisten mielet täyttyvät monenlaisista huolista ja peloista.
On sotaa, maailmanpolitiikan käänteitä, ilmastonmuutosta, työttömyyttä ja näköalattomuutta. Päälle tietenkin ihmisten yksityisen elämän murheet.
Hintikka arvelee, että lähestulkoon kaikki papit joutuvat välillä miettimään, miten he asettelisivat sanansa tässä maailmanajassa.
Hänellä itsellään asia nousee mieleen joskus jopa yön pimeinä tunteina, kun uni ei tule.
– Välillä on vaikea ajatella, mistä lähtisin vaikkapa saarnassani liikkeelle, kun langanpäitä on ihan hirmuinen määrä ja haluaisin sanoittaa asioita niin, että ne tavoittaisivat ihmisiä juuri niiden pelkojen ja kysymysten ääreltä, mitä he sillä hetkellä miettivät.
Hintikka, 58, on johtanut Espoon hiippakuntaa vähän yli seitsemän vuotta.
Virkaan astuessaan hän oli Suomen historian toinen naispiispa. Tällä hetkellä naisia on kymmenestä piispasta yhteensä kolme.
Hintikka ei kuitenkaan ole välttämättä se näkyvin julkinen keskustelija. Ei hän toki mikään näkymätönkään ole, mutta suurelle yleisölle ovat otsikoista tutumpia esimerkiksi Helsingin piispa Teemu Laajasalo tai Turun piispa Mari Leppänen.
Syitä siihen on varmasti monia. Hintikka sanoo itse kokevansa, ettei hän ole ihan onnistunut lunastamaan vaalilupaustaan olla aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija.
Aika on usein liian kortilla. Hintikka kokee myös tulleensa ajan myötä hitaammaksi kirjoittajaksi. Sekin hänen mielestään vaikuttaa.
– Ehkä minun tapani ilmaista asioita on myös sellainen, etteivät algoritmit jaksa siitä kauheasti innostua, hän hymähtää.
Hintikka myöntää huomanneensa, että ärhäkällä ilmaisutyylillä saisi usein enemmän näkyvyyttä varsinkin sosiaalisessa mediassa. Siihen hän ei kuitenkaan ole halunnut lähteä mukaan.
– Se ei minun mielestäni edistä sellaista keskustelua, jota itse haluan. Toivoisin, että kasvaisimme tästä ärhäkkyyttä korostavasta keskustelukulttuurista myös ihmisinä ja yhteiskuntana ulos.
Ei Hintikka silti ole näkemyksiään vakkansa alle jättänyt.
Hänet tunnetaan arvoiltaan liberaalina piispana, joka on näkyvästi liputtanut vaikkapa sen puolesta, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen ulotettaisiin myös samaa sukupuolta oleville pareille.
Hintikka myöntää, että hänet voi arvojensa perusteella luokitella kirkon liberaalimpaan siipeen.
Hän ei silti itse perusta yleisesti käytetystä liberaali–konservatiivi-jaottelusta. Se määrittää hänen mielestään ihmisiä liikaa sellaisiin lokeroihin, joihin he eivät välttämättä mahdu.
– Huomaan, että koska olen nainen ja piispa, usein minun suustani tulevat asiat tulkitaan helposti niin, että sen täytyy olla jotain tosi liberaalia, ja siksi jotain tosi epäilyttävää ja vastustettavaa.
Hintikka sanoo ajattelevansa monista ihmiselämään kuuluvista asioista myös varsin konservatiivisesti.
– Tällainen hyvin mustavalkoinen jaottelu yksinkertaistaa ja köyhdyttää meidän yhteiskunnallista keskusteluamme. Kuplaudumme helposti ja olemme hirveän huonoja näkemään itsessämme ja toisissamme erilaisia tapoja ajatella asioista.
Juuri tästä syystä Hintikka on pyrkinyt piispana korostamaan yhteistyön ja kuuntelemisen tärkeyttä.
Hänen mielestään ihmisillä on aina mahdollisuus rakentavaan kanssakäymiseen, vaikka mielipiteet ja näkemykset eroaisivat merkittävästi toisistaan.
Välillä se vaatii tuskastuttavan paljon kärsivällisyyttä. Kirkko on jo pitkään elänyt repivien kiistojen keskellä. Kenelle tahansa on haastavaa keskustella itselleen tärkeästä aiheesta, jos vastapuoli on siitä täysin päinvastaista mieltä.
Hintikan mukaan dialogia täytyy silti jaksaa käydä. Siitä kieltäytyminen tarkoittaisi helposti joidenkin ihmisten ulos sulkemista, eikä se koskaan ole hyvä asia.
– Dialogissa ei lähtökohtaisesti tarvitse muuttaa omia näkemyksiään, tärkeintä on kuuntelu. Dialogiin antautuminen pitää kuitenkin sisällään mahdollisuuden, että omaa näkökulmaansa joutuu tarkistamaan. Siihen pitää olla kaikilla osapuolilla valmius.
Jossain menee kuitenkin dialogissakin raja, Hintikka tähdentää. Sekin pitää osata lopulta asettaa.
– Itselläni raja menee siinä, jos keskustelu ajautuu esimerkiksi tietyn ihmisryhmän tai yksittäisen ihmisen identiteetin ja synnynnäisten ominaisuuksien tuomitsemiseen. Sellaista en voi missään nimessä hyväksyä.
Viime viikolla Suomessa herätti kiivasta julkista keskustelua kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) saama tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Korkein oikeus tuomitsi Räsäsen sakkoihin alunperin vuonna 2004 julkaistusta pamfletista, jossa Räsänen luonnehtii homoseksuaalisuutta muun muassa psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi.
Räsänen julkaisi tekstin uudestaan vuosina 2019 ja 2020. Korkein oikeus piti tätä raskauttavana tekona.
Kirkko on ollut tapauksesta yllättävänkin hiljaa. Sen ovat nostaneet esiin niin Räsäsen vastustajat kuin puolustajatkin, molemmat omista näkökulmistaan.
Hintikka sanoo, että hän on jatkuvasti pitänyt esillä toisista ihmisistä kunnioittavasti puhumisen tärkeyttä.
Hintikan mukaan loukkaava ja toista ihmistä haavoittava puhe on aina väärin, vaikka sen sanomista perusteltaisiin Raamatun sanalla. Se on myös eri asia kuin uskonnonvapaus tai oikeus siteerata vapaasti Raamattua.
Hän tulkitsee, että Korkein oikeus tuomitsi Räsäsen nimenomaan loukkaavista puheista poliitikkona ja lääkärinä.
– Moni on tehnyt tästä uskonnonvapauskysymyksen, mutta minun käsitykseni mukaan Korkeimman oikeuden linjaus siitä ei muuttunut, Hintikka sanoo.
Hänen mukaansa on kuitenkin ymmärrettävää, että Räsäsen tuomio herättää ihmisissä monenlaisia tunteita.
Vastuutonta hänen mielestään on silti se, että jotkut poliitikot ovat pyrkineet julkisuudessa vääntämään tuomiosta sellaisia tulkintoja, jotka eivät pidä paikkaansa.
Huolia ja vaikeita aiheita riittää, eivätkä ne kaikki mahdu edes yhteen haastattelujuttuun.
On kuitenkin aika palata siihen kysymykseen, millä viestillä kirkko tuo ihmisille toivoa näinä aikoina, jolloin synkät näkymät sumentavat ihan liikaa maisemaa.
Hintikan mukaan olennainen viesti kiteytyy kristittyjen näkemykseen pääsiäisen ydinsanomasta eli siitä, että Jeesus voitti kuoleman.
– Ajattelen, että se viesti puhuttelee hyvin vahvasti tässä nykyajassa, kun otsikoissa on vain huonoja uutisia. Pitkäperjantain synkin suru ja pelko vaihtuu lopulta pääsiäisen valoon ja riemuun.
Hintikan mukaan se ei tarkoita naivia uskoa siihen, että yhtenä aamuna maailma vain heräisi aikaan, jossa ei enää ole sotia, ilmastonmuutosta ja lajikatoa. Tärkeämpää on hänen mielestään katsoa pidemmälle.
– Kirkon viesti on se, että me saamme luottaa siihen, että asiat kääntyvät parempaan suuntaan. Se luottamus rakentuu suhteesta johonkin itseä ja maailmaa paljon suurempaan.