Doping mustamaalasi koko suomalaisen hiihdon Sami Jauhojärven ensimmäisissä arvokisoissa – nyt hän palaa samoille laduille
Se oli melkoinen pommi.
Parikymppinen hiihtäjä Sami Jauhojärvi oli juuri saapunut Lahden kisakylään talvella 2001, kun uutisissa kerrottiin Jari Isometsän kärynneen hemohesistä.
Jauhojärvi meni Isometsältä jälkeenjääneeseen tyhjään huoneeseen ja majoittui sinne.
– Ei se Jarin käry näkynyt kisakylän arjessa oikein mitenkään. Haistelin kisatunnelmaa ja katselin maajoukkueen meininkiä, Jauhojärvi sanoo.
Hän oli päässyt ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa. Ikävät uutiset saivat jäädä, sillä Mika Myllylän ja Harri Kirvesniemen kaltaisilta esikuvilta riitti opittavaa.
Ensi viikolla Jauhojärven elämässä sulkeutuu yhdenlainen ympyrä, kun Lahden Salpausselän kisamontussa alkavat jälleen MM-hiihdot.
Kaiken nähnyt hiihtokonkari palaa sinne, mistä monien arvokisojen sarja kerran alkoi.
Jauhojärvelle se tarkoittaa myös jäähyväisiä. Kilpasuksensa hän laittaa MM-tasolla alleen viimeisen kerran. Ensi talven olympiareissua hän vielä harkitsee, mutta sitten ura on ohi. Se on Jauhojärven mukaan varmaa.
– Ura olisi saattanut loppua jo aiemminkin, jos en olisi tiennyt Lahden kisojen odottavan. Sen verran erityinen merkitys kotikisoilla on, hän sanoo.
Erityistä merkitystä kisoille antaa osaltaan se, että ne pidetään vain kivenheiton päässä hiihtäjän kotoa. Jauhojärvi muutti perheineen Rovaniemeltä Hollolaan pari vuotta sitten.
Mutta palataan Jauhojärven ensimmäisiin arvokisoihin.
Suomalainen hiihtoväkikin toipui Isometsän dopingkohusta. Salpausselän katsomoissa riitti porukkaa ja kannustushuudot raikuivat.
Sykkivän kisatunnelman kulisseissa muhi kuitenkin vielä isompi uutispommi.
Jauhojärvi lähti kisojen viimeisenä päivänä lenkille. Aamulla hän oli nähnyt Mika Myllylää kisakylässä. Kaikki oli ollut niin kuin aina ennenkin.
Lenkkireissullaan Jauhojärvi kuuli huhuja Janne Immosen kärystä. Pari päivää myöhemmin paljastuivat Myllylän, Kirvesniemen, Virpi Kuitusen ja Milla Jauhon nimet.
Kilpahiihdosta tuli yhdessä yössä suomalaisille miltei kirosana. Lokaa lensi niskaan ja sponsorit vetivät rahahanat kiinni.
Nuori hiihtäjä ei voinut muuta kuin äimistellä katkennutta tunnelmaa.
Onko dopingista käryäminen urheilijan vai järjestelmän vika. Aina se ei ole selvää.
– Olisin voinut olla parin vuoden päästä itsekin samassa veneessä kuin Myllylä, Isometsä ja muut olivat, Jauhojärvi sanoo yllättäen.
Hän on hetken hiljaa, vetäisee sitten taas henkeä ja jatkaa.
– Totta kai ne käryt olivat surullisia, mutta olen monta kertaa kiitellyt mielessäni sitä, että se kulttuuri loppui siihen. Jos nuorelle urheilijalle olisi silloin sanottu, että aineet ovat ainoa mahdollisuus menestyä, ota tai jätä, niin olisi vaatinut melkoista moraalia sanoa, että ei kiitos.
Jauhojärvi sanoo monesti pohtineensa, onko dopingista käryäminen urheilijan vai järjestelmän vika. Aina se ei ole selvää. Sen hän sai huomata etenkin viime syksynä, mutta siitä lisää tuonnempana.
Lahden vuoden 2001 MM-kisojen aikaan Jauhojärvi oli omaksi onnekseen vielä tulevaisuuden lupaus. Ura sai jatkua, vaikka lajin maine oli mennyttä. Nuori hiihtäjä peri karpaasien jättämät maajoukkuepaikat. Se avasi tien maailmancupiin, jonne pääseminen Myllylän ja muiden takaa olisi vaatinut vuosien työn.
Se kuitenkin tuntui, kun lajiliitolla ei ollut rahaa. Eikä sitä ollut nuorilla hiihtäjänaluillakaan.
Aika parantaa haavat, niin voi suomalaisen maastohiihdon osalta sanoa.
Lajin toivot puursivat ja punnersivat eteenpäin. Harjoitusmääriä nostettiin roimasti, treenaaminen ammattimaistui ja menestystäkin alkoi tulla.
Suomalaisnaiset niittivät menestystä 2000-luvun puolivälistä lähtien, Jauhojärven kohdalla moni asia meni nappiin talvella 2009.
Liberecin MM-kisoista tuli pronssia sekä parisprintistä että viestistä. Ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoittokin irtosi saman vuoden maaliskuussa.
– Ne ovat sellaisia merkkipaaluja, joilla on tärkeä merkitys yhä vieläkin, Jauhojärvi summaa.
Kirkkain menestys kuitenkin odotutti itseään. Monet vaikeudet pilasivat Jauhojärveltä useita kausia.
Sitten tuli talvi 2014 ja Sotshin olympialaiset.
Miesten parisprintissä Jauhojärven olo oli kevyt. Suksi luisti ja fiilis oli hyvä. Maalissa hän tuuletti villisti olympiakultaa ja itki.
– Se oli hetki, joka meni vahvasti tunteisiin. Niihin muistoihin olen monesti palannut mielessäni. En niinkään niihin seremonioihin, vaan siihen, kuinka hyvältä hiihto tuntui.
Saman vuoden syksyllä Jauhojärven mieli heitti kuitenkin nurinpäin. Maailma tuntui mustalta, hänellä oli masennusoireita ja jopa itsetuhoisia ajatuksia. Kroppakin oli ihan sekaisin parin kuukauden ajan.
Lopulta syyksi paljastui hiljattain uusittu astmalääkitys.
– Kun lopetin kyseisen lääkkeen, kaksi päivää sen jälkeen mieliala ja olotila muuttuivat totaalisesti. Aurinko alkoi paistaa.
Synkkää ajanjaksoa Jauhojärvi luonnehtii uransa vaikeimmaksi kohdaksi.
– Jälkikäteen tuolle ajalle voi jo nauraakin, mutta vaimoani ei varmasti naurattanut sen kahden kuukauden aikana, hän sanoo hiljaa.
Viime syksynä hiihtomaailmaa moukaroitiin taas uutispommeilla.
Tällä kertaa kohuista vastasivat kuitenkin norjalaiset ja venäläiset.
Ensin kärysi miesten hiihdon ehdoton ykkösnimi Martin Johnsrud Sundby, sitten koko lajin supertähti Therese Johaug.
Joulukuussa Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) asetti kilpailukieltoon puolestaan kuusi venäläishiihtäjää dopingrikkomuksista Sotshin olympialaisissa.
Jauhojärvi sanoo ottaneensa jokaisen dopinguutisen positiivisin mielin vastaan.
– Se luo uskoa systeemiin, jos joku saadaan kiinni. Silloin voin vähän enemmän luottaa, että testaus toimii, hän perustelee.
Tiedot venäläisten dopinginkäytön valtiojohtoisuudesta nostattavat kuitenkin kylmiä väreitä. Kansainvälinen valtapolitiikka tulee siinä niin lähelle urheilua.
– En silti syytä tai tuomitse urheilijoita. He voivat olla systeemin uhreja. Dopingohjelmaan mukaan lähteminen voi olla ainoa keino saada parempi elämä.
– En hyväksy, mutta toisaalta ymmärrän venäläisurheilijoita, Jauhojärvi summaa.
Kylmiä väreitä Jauhojärvelle on aiheuttanut myös se, miten FIS on käryihin suhtautunut.
Sundbyn käry pidettiin puolitoista vuotta salassa. Lopulta hän sai vain kahden kuukauden kilpailukiellon, kesällä.
Johaugin tapauksessa FIS on ollut pitkään vaitonainen. Nyt hänelle on määrätty kolmentoista kuukauden kilpailukielto Norjan antidoping-tuomioistuimen puolesta, vaikka sääntöjen mukaan tuomion pitäisi olla kaksi tai jopa neljä vuotta.
Venäläistenkin käryihin FIS reagoi hitaasti.
– Minulle säännöt ovat joko mustia tai valkoisia, ja niitä noudatetaan. Mutta tämä on mennyt tällaiseksi lakimiesten kikkailuksi, Jauhojärvi puuskahtaa.
Hän ei ole säästellyt julkisuudessa sanojaan. Norjalla on hänen mukaansa liikaa valtaa FIS:ssä.
Vuonomaassa Jauhojärven kommentit ovat nostattaneet niskavillat pystyyn. Norjan maajoukkuepomo Vidar Löfshus otti Jauhojärveen yhteyttä ja vaati sulkemaan suun. Konkari ei kuitenkaan moisesta hätkähtänyt.
– Moni urheilija pelkää sanoa ääneen ajatuksiaan, ettei siitä tulisi haittaa kilpauralle. Minä haluan kuitenkin puhua, että tällaiset asiat eivät unohtuisi, että väärinkäytöksistä otettaisiin vastuu, hän kuittaa.
Parin viikon päästä Salpausselän kisaladut hiljenevät.
Jauhojärvellä on edessään iso pohdinta siitä, jatkaako hän vielä ensi kauteen vai joko kaikki on ohi.
Mutta mitä edessä on sitten, kun ura päättyy?
Siihen Jauhojärvellä ei ole vielä selkeää vastausta. Ensin hän pitää ainakin kesäloman miltei parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.
On pakko kysyä, voisiko politiikka olla sananvalmiille ja FIS:n urheilijakomissiossakin vaikuttaneelle Jauhojärvelle vaihtoehto.
Siihen häneltä tulee selvä vastaus nopeasti.
– Ei. En ole ihan ensimmäisenä lähdössä siihen touhuun mukaan. En koe politiikkaa luontevana toimintana itselleni.