Danske Bank arvioi taantuman uhkaavan Suomea ja muita länsimaita
Danske Bank arvioi, että Suomen ja muiden länsimaiden taloutta uhkaa taantuma. Työvoiman hyvä kysyntä kuitenkin vakauttaa Suomessa tilannetta, ja palkat nousevat hieman aiempaa nopeammin.
– Odotamme, että euroalue seuraa Yhdysvaltoja maltilliseen taantumaan 2023 jälkipuoliskolla, kertoo Danske Bankin analyytikko Antti Ilvonen tiedotteessa.
Hänen mukaansa pankki ei odota toistaiseksi taantumasta poikkeuksellisen syvää eikä usko esimerkiksi työttömyysasteen kohoavan selvästi nykytasoilta.
Danske odottaa taantuman uhasta huolimatta, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,5 prosenttia. Maaliskuussa pankki arvioi kasvuksi 1,7 prosenttia. Ensi vuodelle kasvuennuste on 1,6 prosenttia.
Markkinakoroista 12 kuukauden euriborin Danske Bank ennakoi nousevan syksyllä selvästi yli prosenttiin. Euroopan keskuspankin koronnostojen myötä lainojen korkokustannukset ovat kääntyneet nousuun.