Autot | Legendaarinen maastoauto niitti mainetta savanneilta "siirtomaa-Suomeen"– Land Rover oli Suomen sähköistämisen näkymätön sankari
Toisen maailmansodan jälkeen brittiläinen Rover-autotehdas kärsi muiden valmistajien tavoin teräspulasta ja tiukasta säännöstelystä.
Yrityksen oli kehitettävä uusi tuote varmistaakseen toimintansa jatkuvuuden. Ratkaisuksi löytyi vuonna 1948 esitelty Land Rover Series I maastoauto, jonka rakenteessa hyödynnettiin sota-aikaisen Jeepin alustaa ja lentokoneteollisuudelta jäänyttä ylijäämäalumiinia.
Auton tunnistettava ulkoasu ja haaleanvihreä väri eivät olleet muotoilullisia valintoja, vaan ne johtuivat saatavilla olleista materiaaleista: alumiinilevyistä ja armeijan lentokonemaalista.
Series I kehitettiin nopealla aikataululla, mikä heijastui teknisiin ratkaisuihin. Ensimmäisissä prototyypeissä ohjauspyörä sijoitettiin keskelle, jotta autoa ei tarvitsisi muokata erikseen vasemman- ja oikeanpuoleista liikennettä varten. Dieselmoottorit pysäytettiin mekaanisella vaijerilla, joka katkaisi polttoaineensyötön.
Vaikka alumiinikori ei ruostunut perinteisellä tavalla, rakenne kärsi galvaanisesta korroosiosta. Alumiinipellin ja teräsrungon kosketuspinnat hapettuivat suolaisissa olosuhteissa, mikä heikensi auton kestävyyttä ajan myötä.
Britannian siirtomaissa Afrikan savanneilta Lähi-idän aavikoille ja Kaakkois-Aasian viidakoihin lujatekoiselle maasturille riitti kysyntää. Sotien jälkeisessä Suomessa Land Roverilla oli merkittävä rooli erityisesti infrastruktuurin rakentamisessa pohjoisen valjastettavien jokien ”siirtomaa-Suomeen”.
Tiukan valuuttasäännöstön vuoksi ulkomaisten autojen tuonti oli rajoitettua, mutta Land Rover luokiteltiin työkoneeksi, mikä helpotti tuontilisenssien saamista. Tämän seurauksena autoja hankittiin merkittäviä määriä sähkölaitoksille, Posti- ja lennätinhallitukselle sekä Rajavartiolaitokselle.
Sähköyhtiöille tärkeä varuste oli voiman ulosotto, joka mahdollisti työkoneiden, kuten porien ja vinssien, käytön maastossa. Metsäyhtiöissä autoa käytettiin työnjohtajien kulkuneuvona ja liikkuvana huoltopisteenä.
Valtion ja suurten yhtiöiden kovaa käyttöä nähneiden, mutta säännöllisesti huollettujen Land Roverien elinkaari jatkui usein vielä maanviljelijöiden, metsästysseurojen ja pienurakoitsijoiden käytössä. Maanviljelijöille ”Lantikka” saattoi olla jopa edullinen vaihtoehto traktorille.
Koska autot olivat teknisesti karuja ja epämukavia, niitä sai huutokaupoista suhteellisen halvalla. Moni sai kaupan päälle mekaanisen vinssin tai voiman ulosottoyksikön, jotka olivat arvokas apu metsätöissä.
Puolustusvoimat ei Land Roverille kuitenkaan lämmennyt. Brittiauto oli suhteellisen kallis ja valuuttasäännöstelyn aikana hankala tuontituote. Se oli myös varaosiltaan länsihintainen.
Neuvostokalustoa, kuten UAZ-maastoautoja, oli poliittisesti ja taloudellisesti helpommin saatavilla, ja ne sopivat Land Roveria selvästi paremmin ankaraan talvikäyttöön.
Auton käytettävyydessä oli kuitenkin puutteita pohjoisissa oloissa. Siirtomaiden helteisiin suunnitellun auton lämmityslaite oli teholtaan riittämätön Suomen talveen, ja käyttäjät joutuivat usein tukkimaan vetoisen auton ilmanvaihtokanavia kankailla tai sanomalehdellä.
Vaikka auto oli maastossa peto, maantiellä se oli kauhea ajettava. Vain kolmos- ja nelosvaiheet olivat synkronoituja, ja välikaasun käyttö piti hallita. Series-malleissa ei ollut käytännössä lainkaan äänieristystä, ja moottori, vaihdelaatikko ja jakovaihteisto olivat vain ohuen alumiinipellin takana.
Maantiellä suorahampaiset vaihteistot ulvoivat, moottori huusi korkeilla kierroksilla ja alumiinikori toimi kaikukoppana. Keskustelu matkustajien kanssa vaati huutamista jo 60 km/h nopeudessa. Maantienopeuksissa matkustajat turvautuvat usein elekieleen.
Suomessa tunnetuin Land Rover -käyttäjä oli vuorineuvos Juuso Walden. Kuuluisa patruuna hyödynsi autoaan kenttäjohtamisessa ja ajoi sillä suoraan tehdasalueille ja työmaille. Waldenille Land Rover oli käytännöllisyyden symboli, ja hän suosi sitä perinteisten edustusautojen sijaan.
Britanniassa Land Rover vakiinnutti asemansa kuninkaallisen perheen käytössä. Kuningatar Elisabet II:n suhde autoihin ja niiden tekniikkaan juonsi juurensa sota-ajalta, jolloin hän sai mekaanikkokoulutuksen toimiessaan naisten maanpuolustusjärjestö ATS:ssä.
Kuningatar käytti autoa aktiivisesti myös maastoajoon kuninkaallisilla tiluksilla. Vuonna 1998 sattunut tapaus Saudi-Arabian kruununprinssi Abdullahin vierailulla Balmoralissa on jäänyt historiaan: nainen kuljettajana oli prinssille poikkeuksellinen kokemus, ja kuningattaren vauhdikas ajotapa maastossa tuotti suoranaisen järkytyksen.
Merkki säilyi hovin käytössä vuosikymmeniä; muun muassa prinssi Philipin hautajaisissa käytettiin hänen toiveidensa mukaisesti muokattua Land Roveria.
Alkuperäisistä, vuosina 1948-1985 valmistetuista Series I-III malleista polveutuneen Defenderin tuotanto päättyi Solihullin tehtaalla tammikuussa 2016 tiukentuneiden päästö- ja turvallisuusnormien vuoksi.
Viimeinen valmistettu yksilö oli pehmeäkattoinen, vaaleanvihreä ”Heritage Edition” -malli, joka tehtiin kunnianosoituksena vuoden 1948 esikoismallille.