Arvostettu talousvaikuttaja vaatii HS:ssa aikalisän ottamista työmarkkinakiistaan – "Onko selkävoitto työnantajapuolen etu?"
Arvostetun talousvaikuttajan Sixten Korkmanin mukaan hallituksen odotukset työmarkkinauudistusten työllisyys- ja budjettivaikutuksista ovat liian optimistisia.
Korkman kirjoittaa asiasta Helsingin Sanomien kolumnissa.
Hän sanoo seuraavansa pelonsekaisin tuntein vastakkainasettelun kärjistymistä hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen välillä.
Korkmanin mukaan osa kiistakysymyksistä on periaatteellisesti tärkeitä, mutta talouden kannalta käytännössä vähämerkityksellisiä.
– Uudistusten olennaisista osista luopumatta olisi jo aika puhaltaa peli poikki, ottaa aikalisä ja hakea kaikille siedettävä polku eteenpäin. Muuten Suomen talous rämpii pian suossa entistäkin syvemmällä.
– Onko selkävoitto todella taustalla pysyvän työnantajapuolen etu, Korkman kysyy.
Kirjoituksessaan Korkman sanoo, että hallituksen pyrkimys valtion velkaantumiseen on sinänsä paikallaan.
Hän kuitenkin huomauttaa, että liian optimististen odotusten lisäksi hallituksella on kosolti edessään vaikeasti torjuttavia menopaineita ja tarvittavia panostuksia tulevaisuuteen.
– Eikä köyhyyttä kasvattavia sosiaaliturvaleikkauksia pidä ainakaan lisätä. Sama koskee asumistukea, joka on järkevä asuntopolitiikan keino, hän korostaa.