Arviolta 50 miljoonaa ihmistä elää nykyajan orjuudessa
Arviolta 50 miljoonaa ihmistä elää nykyajan orjuudessa, eli pakkotyössä tai pakkoavioliitossa, kertovat kansainväliset järjestöt tuoreessa raportissaan.
Selvityksen mukaan viime vuoden lopussa pakkotyössä oli 28 miljoonaa ihmistä ja pakkoavioliitossa 22 miljoonaa ihmistä ympäri maailman.
Raportin ovat laatineet ihmisoikeusjärjestö Walk Free sekä YK:n alaiset Kansainvälinen työjärjestö ILO ja Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM.
YK on asettanut tavoitteeksi hävittää kaikki nykyajan orjuuden muodot vuoteen 2030 mennessä, mutta pakkotyöhön tai pakkoavioliittoon joutuneiden määrä on viime vuosina vain kasvanut.
Erityisesti pakkoavioliitossa elävien määrä on paisunut viime vuosina. Vuodesta 2016 vuoteen 2021 pakkoavioliitossa olevien ihmisten määrä kasvoi 6,6 miljoonalla.
Pakkotyössä olevien ihmisten määrä kasvoi samalla aikavälillä 2,7 miljoonalla.
Järjestöjen mukaan koronapandemia on nostanut riskiä joutua nykyajan orjuuteen.
Yhdessä ilmastonmuutoksen ja aseellisten konfliktien vaikutusten kanssa pandemia on osaltaan aiheuttanut ”ennennäkemättömiä häiriöitä työllisyyteen ja koulutukseen, äärimmäisen köyhyyden kasvua sekä pakotettua ja turvatonta siirtolaisuutta”, raportissa kirjoitetaan.
Raportissa todetaan nykyorjuuden olevan pitkäaikainen ongelma, sillä pakkotyön loukkuun voi jäädä vuosiksi ja pakkoavioliitto on usein ”elinkautinen tuomio”.
Pakkoavioliittoihin joutuneet ovat pääasiassa naisia ja tyttöjä.
Pakkotyöhön joutuneista ihmisistä noin viidesosa on lapsia, raportissa kerrotaan. Heistä yli puolet on kaupallisen seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.
Siirtotyöläiset puolestaan päätyvät pakkotyöhön kolme kertaa todennäköisemmin kuin muut aikuiset työläiset.
– Tämä raportti alleviivaa, kuinka kiireellistä on varmistaa, että kaikki siirtolaisuus on turvallista, hallittua ja virallista, sanoi IOM:n pääjohtaja Antonio Vitorino lausunnossa.
Raportin mukaan nykyajan orjuutta esiintyy käytännössä kaikissa maailman maissa. Yli puolet pakkotyötapauksista ja neljäsosa pakkoavioliitoista tapahtuu ylemmän keskitulotason tai korkean tulotason maissa.
– On järkyttävää, ettei nykyajan orjuuden tilanne parane, sanoi ILO:n pääjohtaja Guy Ryder lausunnossaan.
– Mikään ei oikeuta tämän perustavanlaatuisen ihmisoikeusloukkauksen jatkumista.
Pakkotyö tapahtuu pääasiassa yksityistalouden alueella. Kuitenkin 14 prosenttia pakkotyötä tekevistä tekee valtion viranomaisten määräämää työtä. Raportissa ilmaistaan huolta pakollisen vankityön väärinkäytöstä useissa maissa, mukaan lukien Yhdysvalloissa.
Raportissa mainitaan ”uskottavat kertomukset pakkotyöstä poikkeuksellisen ankarissa olosuhteissa” Pohjois-Koreassa, joista YK:n ihmisoikeustoimisto on ilmaissut huolensa.
Esiin nostetaan myös tilanne Kiinassa, jossa useat YK:n alaiset toimijat ovat varoittaneet mahdollisesta pakkotyöstä muun muassa Xinjiangin alueella.
Kiinaa on syytetty yli miljoonan uiguurin ja muiden muslimivähemmistöihin kuuluvien sulkemisesta vankileireille Xinjiangissa. Maa on kiistänyt syytteet ja väittää ylläpitävänsä koulutuskeskuksia kitkeäkseen ääriajattelua.