Äärijärjestö Hamas luovutti Israelille neljän panttivangin ruumiit – joukossa pieni vauva
Äärijärjestö Hamas on luovuttanut Israelille neljän israelilaisen panttivangin ruumiit. Odotettu arkkujen luovutus Punaiselle Ristille tapahtui AFP:n mukaan Khan Yunisin kaupungissa eteläisessä Gazassa. Israelin armeija sekä maan hallitus ovat vahvistaneet luovutuksen tapahtuneen suunnitellusti.
Israelilaislehti Haaretzin mukaan arkuissa oli kahden pikkulapsen ruumiit: alle vuoden ikäisenä siepatun israelilaispojan sekä tämän neljävuotiaan veljen. Luovutettujen joukossa oli myös poikien äidin ruumis.
Äidin ja lasten sieppaamisesta Hamasin hyökkäyksessä lokakuussa 2023 levisi ympäri maailmaa laajalti kuohuttanut video.
Israelissa pojista oli tullut Hamasin julmuuksien symboli, ja heidän kuviaan käytettiin Israelissa kampanjoissa, joissa pääministeri Benjamin Netanjahun hallitukselta vaadittiin toimia panttivankien vapauttamiseksi.
Neljäs ruumis oli 83-vuotiaan miehen, jonka vaimo oli aiemmin vapautettu elossa, kertoi Guardian-lehti.
Israelin presidentti Isaac Herzog pyysi sosiaalisessa mediassa anteeksi sitä, ettei Israel ollut kyennyt suojelemaan kansalaisiaan 7. lokakuuta 2023 tehdyssä yllätyshyökkäyksessä ja ettei tänään luovutettuja panttivankeja ollut saatu kotiin elossa.
Neljän kuolleen panttivangin luovutus ei korvaa lauantaiksi sovittua, elossa olevien panttivankien luovutusta Israelille. Guardianin mukaan aselevon alettua Israel on saanut viikkojen aikana takaisin 24 panttivankia hengissä.
Israelilaislehtien kuten Times of Israelin mukaan maan hallitus on vahvistanut, että lauantaina Hamasin on määrä vapauttaa viimeiset elossa olevat kuusi panttivankia, joiden henkilöllisyydet ovat jo selvillä. Kaksi vapautettavista on ollut Hamasin hallussa jo kymmenkunta vuotta.
Israelin ja Hamasin välisen aseleposopimuksen toisen vaiheen neuvotteluiden odotetaan alkavan lähiaikoina. Guardianin mukaan toisen vaiheen on määrä alkaa meneillään olevan ensimmäisen vaiheen päätyttyä maaliskuun alussa.