70 vuotta sitten: Yhdysvalloilta maailmanlopun ilmoitus
Tasan 70 vuotta sitten, 7. tammikuuta 1953 Yhdysvaltojen presidentti Harry Truman ilmoitti maalla olevan vetypommi.
Maailmanlopun ase oli uusi laatuaan, vaikka ydinpommi oli jo kahdeksan vuotta vanha keksintö. ”Tavalliseen” fissiopommiin verrattuna fuusioreaktioon perustuva vetypommi oli paljon tehokkaampi superase.
Fissiossa aineet erkanevat, fuusiossa yhdistyvät. Fissioydinpommissa käytetään yleensä raskasta alkuainetta uraania tai plutoniumia. Vetypommi valjastaa käyttöön kevyen alkuaineen vedyn fuusioitumisen voiman samalla tavalla kuin tähdissä tapahtuu. Fuusiossa yhdistyvät vedyn isotoopit deuterium ja tritium.
Vetypommia on kuitenkin vaikea saada räjähtämään. Kuuluisa fysiikan nobelisti Enrico Fermi kehitti vetypommin idean jo 1941, mutta vielä toisen maailmansodan aikana vetypommia ei voitu toteuttaa. Fissiopommi piti keksiä ensin.
Vetypommi nimittäin räjäytetään aina fissiopommilla. Vetypommin fuusioräjähdys vaatii aina suuren paineen ja korkean lämpötilan, joka on käytännössä toteutettava nimenomaan toisen ydinpommin räjäytyksellä.
Yhdysvallat oli kehittänyt maailman ensimmäiset ydinaseet, mutta vakoilunsa ansiosta Neuvostoliitto pääsi pian kilpailijansa kintereille. Neuvostoliitto onnistui tuottamaan ydinpomminsa vuonna 1949.
Yhdysvallat oli saanut toisen maailmansodan loppumaan viimeisellä, Japanin rintamalla elokuussa 1945 käyttämällä kahta ydinpommia Japania vastaan. Nämä pommit ovat edelleen ainoat, joita on käytetty sodassa ihmisiä vastaan.
Useamman vuoden ajan Yhdysvallat oli ainoa ydinasevalta, ja moni maan kenraaleista yritti käyttää tilannetta hyödyksi ehdottamalla Neuvostoliiton hävittämistä ydinaseiden avulla. Todennäköisesti laaja Neuvostoliitto olisi kuitenkin kyennyt toisenlaisiin sotilaallisiin kostotoimiin myös ilman ydinaseita. Myöhäistä amerikkalaiskenraalien ideasta tuli ydintasapainon syntyessä 1949 Neuvostoliiton omien pommien myötä.
Seuraavana vuonna presidentti Truman määräsi vetypommin kehittämisestä. Etumatka Neuvostoliittoa vastaan piti saada taas aikaiseksi kehittämällä tuhovoimaisempia ydinaseita.
Jo ensimmäistä ydinpommia kehittänyt Edward Teller (1908–2003) asetettiin vetypommihankkeen johtoon. Hänen tiuskivan ja määräilevän tyylinsä on väitetty hidastaneen työtä ja luoneen huonoa henkeä tutkimusryhmän kesken. Joka tapauksessa projekti onnistui muutamassa vuodessa.
Ensimmäinen onnistunut vetypommin koeräjäytys suoritettiin Eniwetokin atollilla Marshallsaarilla 1. marraskuuta 1952. 10,4 megatonnin räjähdyksessä syntyneen kraaterin läpimitta oli 1,9 kilometriä ja syvyys 50 metriä. Sienipilvi nousi 35 kilometrin korkeuteen ja levisi sadan kilometrin laajuudelle. Hiroshiman sotapommiin 1945 verrattuna räjähdys oli noin tuhat kertaa voimakkaampi.
82-tonninen Mike-pommi ei tosin soveltunut sota-aseeksi kokonsa takia. Joka tapauksessa Yhdysvallat saattoi seuraavan vuoden alussa ilmoittaa kehittäneensä vetypommin.
Jo vuoden 1953 lopulla myös Neuvostoliitto teki oman onnistuneen vetypommiräjäytyksensä. Ainakin osin Neuvostoliiton menestys perustui vakoiluun.
1954 Yhdysvallat onnistui räjäyttämään 15 megatonnin massaltaan kevyemmän, sotaan soveltuvan vetypommin Bikinin atollilla Marshallinsaarilla. Radioaktiivinen laskeuma aiheutti myöhemmin kuolemia lähellä olleiden sivullisten keskuudessa ja näiden altistaminen herätti vahvasti kritiikkiä ympäri maailman.
Kaikkien aikojen suurin ydinräjäytys toteutettiin juuri vetypommitekniikalla. 30. lokakuuta 1961 Neuvostoliitto räjäytti peräti 57 megatonnin Tsar-bomban Novaja Zemiljan saaren yllä Jäämeren alueella. Tehoa oli tarkoitettu olemaan jopa sata megatonnia, mutta tätä päätettiin rajoittaa radioaktiivisen laskeuman pelossa.
