50 vuotta sitten: DDR:n juoni koitui Länsi-Saksan liittokanslerin kohtaloksi
Se oli eittämättä melkoinen skandaali. Länsi-Saksan turvallisuuspalvelu oli saanut vuonna 1973 vihiä, että maan ylimmän johdon lähipiirissä toimi Itä-Saksan (DDR) vakooja.
Elettiin kylmän sodan vuosia. Länsi-Saksa ja Itä-Saksa olivat vihollisia keskenään, vaikka liennytyspolitiikka olikin 1970-luvulla sulattanut jäätä maiden väliltä.
Turvallisuuspalvelulle paljastunut DDR:n vakooja ei toiminut ihan missä tahansa tehtävässä. Hän työskenteli Länsi-Saksan liittokanslerin Willy Brandtin henkilökohtaisena avustajana.
Kyse oli Günter Guillaumesta, DDR:n tiedustelijakoulutuksen saaneesta upseerista, joka välitti tietoja Länsi-Saksan politiikan kovasta ytimestä suoraan Itä-Saksaan.
Guillaume pidätettiin huhtikuussa 1974. Willy Brandt sanoi kantavansa tapauksesta vastuun. Hän erosi tehtävistään 7. toukokuuta 1974. Tapauksesta on kulunut nyt tasan 50 vuotta.
Guillaume oli saanut tiedustelijan koulutuksen DDR:ssä 1950-luvulla. Vuosikymmenen loppupuolella hän oli muuttanut länteen yhdessä vaimonsa kanssa.
Kaikki se tapahtui ennen kuin Länsi- ja Itä-Berliinin väliin kohosi synkkämaineinen muuri.
Länsi-Saksassa Guillaume soluttautui mukaan sosiaalidemokraattisen puolueen toimintaan. Pian hän sai puolueesta töitä ja alkoi kivuta sen tehtävähierakiassa ylöspäin.
Kun Willy Brandtista tuli liittokansleri vuonna 1969, Guillaume oli yksi hänen avustajistaan. Henkilökohtaisen avustajan pestiin hän nousi muutama vuosi myöhemmin.
Vuonna 1973 Guillaume oli mukana Brandtin henkilökohtaisella lomamatkalla Norjassa.
Länsi-Saksan pääkaupungista Bonnista lähetettiin Brandtille Norjaan jatkuvasti salaisia asiakirjoja, jotta liittokansleri pysyisi myös lomareissullaan tilanteen tasalla. Tietojen toimittamisessa Guillaumella oli tärkeä rooli.
Kun lomareissu päättyi, Guillaume luovutti ruotsalaisessa hotellissa asiakirjoja itäsaksalaiselle yhteyshenkilölle kuvattavaksi. Asiakirjojen kautta Itä-Saksaan levisi muun muassa tietoja puolustusliitto Naton sisäisistä asioista.
Pidätetty Guillaume myönsi olevansa DDR:n vakooja. Hän sai 13 vuoden vankeustuomion. Hänet kuitenkin vapautettiin vuonna 1981 vankienvaihdon yhteydessä.
Itä-Saksaan palannut Guillaume sai tuolloin kotimaassaan sankarin vastaanoton.
Jälkikäteen on kuitenkin spekuloitu, ettei Guillaumen operaatio mennyt aivan niin kuin DDR:ssä oli ajateltu. Itä-Saksa ja Neuvostoliitto eivät olisi halunneet, että liennytyspolitiikastaan tunnettu Willy Brandt eroaisi tehtävästään. Niin kuitenkin kävi.
Brandtin oma henkilökohtainen elämä nivoutui merkittävällä tavalla Saksan 1900-luvun historian käänteisiin.
Hän syntyi vuonna 1913 Lyypekissä Saksan keisarikunnassa yksinhuoltajaäidin ainoaksi lapseksi. Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Herbert Ernst Karl Frahm.
Lyypekin satamassa työskennellyt Frahm liittyi sosiaalidemokraatteihin jo 16-vuotiaana. Adolf Hitlerin johtamien natsien noustua valtaan vuonna 1933 Frahm joutui kuitenkin pakenemaan maasta.
Hän muutti Norjaan. Tuolloin hän myös muutti nimensä Willy Brandtiksi. Natsit valtasivat Norjan vuonna 1940, mutta Brandt ei uuden nimensä vuoksi paljastunut. Hän pakeni myöhemmin Ruotsiin.
Toisen maailmansodan jälkeen Brandt muutti takaisin Saksaan. Hän seurasi sanomalehtien kirjeevaihtajana muun muassa Nürnbergin oikeudenkäynnit.
Pian hänestä tuli jälleen Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen. Puolueessa Brandtin ura suorastaan kiisi. Hänet valittiin Länsi-Berliinin pormestariksi vuonna 1957.
Pormestarivuosiin osui myös kipeä hetki, kun Berliinin muuri pystytettiin jakamaan kaupunkia vuonna 1961.
Ulkoministeri Brandtista tuli vuonna 1966 ja liittokansleri 1969.
Historian lehdille Brandt jäi ennen kaikkea liennytyspolitiikan yhtenä pääarkkitehtinä. Kylmän sodan hyytävien erimielisyyksien vuosina hän pyrki rakentamaan yhteistyötä idän kanssa. Länsi-Saksan ja Itä-Saksan suhteet muun muassa normalisoitiin vuonna 1973.
Suorastaan ikoniseksi hetkeksi muodostui se, kun Brandt polvistui Varsovan geton muistomerkin edessä joulukuussa 1970. Eleellään Brandt osoitti Saksan vastuun toisen maailmansodan aikaisesta juutalaisten kansanmurhasta sekä muista sotarikoksista.
Nobelin rauhanpalkinnon Brandt sai vuonna 1971.
Erottuaan kanslerin tehtävistä Brandt toimi puolueensa puheenjohtajana vuoteen 1987 asti.
Brandt ehti nähdä myös Berliinin muurin murtumisen vuonna 1989. Historiaan ovat jääneet hänen sanansa noilta ajoilta: ”Nyt kasvaa yhteen se, mikä kuuluu yhteen”.
Brandt kuoli vuonna 1992.