Demokratiakasvatusta kaivataan
Suomalaista demokratiaa pidetään laajalti toimivana. Se joustaa ja tiukentaa otettaan aina tarpeen tullen. On myös sanottu, että suomalaiset luottavat poliittiseen kulttuuriinsa. Suomi saa myös kansainvälisissä tutkimuksissa hyvä arvosanan demokratian toteuttamisesta.
Luottamus demokratiaan on yleismaailmallisesti laskussa viimeisten kannatusmittausten mukaan. Myös meillä demokratia on kokenut jonkinmoisen kriisin. Tehokkaalla demokratiakasvatuksella on siksi kiire.
Vaikka on hyvin tiedossa suomalaisten nopea maallistuminen, on silti hätkähdyttävää, että juuri käydyissä seurakuntavaaleissa oli kymmenittäin seurakuntia, joissa vaaleja ei saatu aikaiseksi. Sopuvaalit eivät ole demokratiaa.
Demokratiaa jyrsii myös nuorten passiivisuus. Seurakuntavaaleissa saivat äänestää 16-17- vuotiaat mutta ani harva tämänikäinen vaivautui äänestämään.
Viime eduskuntavaalien tilastoista löytyy mielenkiintoisia havaintoja keskustastakin. 2000-luvun alussa neljännes nuorista, alle 25-vuotiaista äänestäneistä äänesti keskustan ehdokkaita mutta viime vaaleissa vain kolme prosenttia.
Puolueista keskusta on ainakin laiminlyönyt tehtävänsä huolehtia kannatuksensa jatkuvuudesta. Puolueella on kuitenkin ainakin kolme nuorten järjestöä, missä demokratian alkeita voisi nuori opiskella.
2000-luvun alun yksi muutostrendi on ollut ihmisten jakautuminen enenevässä määrin omiin kupliinsa. Niissä on hyvä olla, koska silloin kuulee vain samanmielisten ajatuksia ja kuplassa elävän on helppo uskoa olevansa oikeassa. Poikkeavat mielipiteet eivät arkea häiritse.
Kuplakulttuuri on johtanut kasvavaan polarisoitumiseen. Polarisaatiovaara on erityisen suuri keskustalle, joka on luonnostaan sovitteleva, suvaitsevainen ja joka alusta saakka on ollut avoin laajalle yhteistyölle.
Demokratiaa nakerretaan monin tavoin. Kun pääministeri Sipilä hylkäsi hallituskumppaninsa perussuomalaiset ja kun sen jälkeen vaalitappion kokenut keskusta meni hallitusovesta sisään, tuli keskustan ytimeen iso lommo. Teot sotivat keskustan hellimää parlamentarismia vastaan.
Mitä kouluissamme on viime vuosikymmenen aikana tehty, kun nuoret eivät arvosta eivätkä ymmärrä demokratian suurta merkitystä?
Demokratiamme toteutuu kuitenkin yhä pääasiassa puolueiden kautta. Parempaakaan ei ole keksitty.
Puolueiden rinnalla koululaitos on vastuussa demokratiakasvatuksesta. Passiiviset nuoret ovat kansanvallan ja terveen yhteiskunnan suuri uhka. Kouluyhteisö on oivallinen paikka toteuttaa demokratiaa, sillä vaikuttaminen vaati aina yhteisöllisyyttä. Lähidemokratian tulokset ovat myös nopeasti kaikkien nähtävillä ja näin lisäävät motivaatiota vaikuttaa.
Mitä kouluissamme on viime vuosikymmenen aikana tehty, kun nuoret eivät arvosta eivätkä ymmärrä demokratian suurta merkitystä? Millaista on koulujen demokratiakasvatus tällä hetkellä? Onko se liian varovaista?
Onko peruskoulun päättänyt nuori epätietoinen osallistumisen merkityksestä, puuttuuko häneltä perusvalmiudet vastuunkantoon lähipiirissään ja riittävä kyky punnita asioita eri kulmilta?
Opetushallitus asetti viime huhtikuussa pilottihankkeen lisätäkseen nuorten vaikuttamista yhteisten asioiden hoidossa.
Aineistoa ja kauniita tavoitteita on, tuloksia ei niinkään. Kannattaisiko keskittyä oleelliseen, tukea nuorten yhteisöllisyyttä, keskustelua yhteiskunnallisista asioista ja ennen muuta entistä paremmasta tulevaisuuden rakentamisesta?
Nuorille tulisi opettaa, että yhteiskunnalliset mielipide-erot ovat tervetulleita ja että keskustelujen pohjalta voidaan aina löytää yhteinen ratkaisu ongelmaan.
Huominen on muutakin kuin elämistä digi- ja tekoälymaailmassa ja aito yhteisöllisyys luo virtuaalimaailmaa enemmän turvaa jokaiselle.
