Salaliittoteoria
Inhoan salaliittoteorioita, mutta nyt sorrun sellaiseen.
Kilpailukykysopimuksen eli kikyn taival oli niin tuskainen, mutta järjestelmällinen, että ilman ennalta suunniteltua käsikirjoitusta se tuntuu lähes mahdottomalta.
Mitään todisteita suunnitelmallisuudesta en pysty esittämään, joten tämän voi ihan hyvin laittaa kirjoittajan mielikuvituksen tuotteeksi – salaliittoteorioiden kukkaseksi.
Kilpailukykysopimuksen isä on pääministeri Juha Sipilä (kesk.).
Hän esitti Suomen kilpailukykyä kohentavaa yhteiskuntasopimusta jo yli vuosi sitten käytyjen hallitusneuvottelujen yhteydessä.
Keskustan kanssa hallituksen muodostavat Perussuomalaiset ja kokoomus.
Kaikkien hallituspuolueiden vaikutusvalta on sosiaalidemokraattisvetoisessa ammattiyhdistysliikkeessä vähäinen pois lukien korkeasti koulutettujen Akava.
Keskustaoikeistolainen porvarihallitus on tälle ”oikealle” ammattiyhdistysliikkeelle jos ei nyt luokkavihollinen niin vallasta syöstävä kuitenkin.
Samaa tavoittelee tietysti myös oppositioon vuosi sitten jäänyt SDP.
Pahan pojan rooliin kilpailukykysopimuksen kaatamisessa asettui ensimmäisenä Auto- ja Kuljetusalan Ammattiliiton puheenjohtaja Marko Piirainen (sd.).
Sama mies, joka irrotti liittonsa uuden keskusjärjestön rakentamisesta, koska siitä olisi hänen mielestään voinut tulla poliittisesti liian sitoutumaton.
Seuraavaksi vetovastuu sopimuksen kaatamisesta siirtyi Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtajalle Ann Selinille (sd.).
Pamin palaaminen takaisin ruotuun helmikuussa voi tarkoittaa myös sitä, että Selinin ote omasta hallituksesta lipesi ensimmäisellä yrittämällä.
Työtapaturma tai ei, suuren kuvan pyörittäjille se sopi paremmin kuin hyvin.
Kolmas horjuttelija oli ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (sd.).
Hän vaati ensimmäisenä hallitukselta lupausta miljardin euron veronkevennyksistä ennen kuin liitto voi sitoutua sopimukseen.
Malinen peri paikkansa SDP:n puheenjohtajaksi siirtyneeltä Antti Rinteeltä.
Kun kaiken piti olla jo valmiiksi taputeltu, kehään astui Metalliliiton Riku Aalto (sd.). Hän halusi tehdä sopimuksen työajan pidennyksestä vain vuodeksi 2017.
Kuuluiko suunnitelmiin, että sen jälkeen vallassa on SDP:n johtama hallitus, joka peruu työaikojen pidennykset?
SDP:n puoluehallituksessakin istunut Aalto on opittu tuntemaan vastuullisena ammattiyhdistysliikkeen edustajana.
Maan hallituksissa on silloin ollut useimmiten myös oma puolue, jolle on ollut mukava osoittaa yhteistyökykyä. Porvarihallitus on toinen juttu.
Liittojohtajat ovat voineet jakaa keskenään torjuntavuorot tai sitten he ovat saaneet hyvää tukiopetusta ulkopuolelta.
Ulkopuolista konsulttia hakiessa suuntia on vain yksi.
SDP:ssä hyviä neuvojia ay-pomoille riittää. Puheenjohtaja Rinne tuntee kuviot paremmin kuin omat taskunsa ja osaa käyttää koneistoa hyväkseen.
SDP:n kannatus lähti nousuun viime syksyn suurmielenilmauksesta.
Nousukiitoa pystyttiin lisäämään ylläpitämällä epäsopua työmarkkinoiden ja hallituksen välillä.
Hyväksi havaitusta keinosta kannatti pitää kiinni ja varoa mahdollisimman pitkälle patistamasta liittoja sopuun.
Pätevä neuvonantaja ja taustavaikuttaja SDP:ssä olisi myös SAK:n kasvatti Eero Heinäluoma. Suurten operaatioiden taitaja.
Työnantajien EK teki myös monessa vaiheessa kiusaa neuvottelujen aikana.
Operaatioiden taustalla lienee joidenkin käytännön elämästä vieraantuneiden vuorineuvosten halu pyyhkäistä koko ay-liike maan rakoon.
Kikyn kaatamista havitelleet saivat tuskin pidettyä naamojaan peruslukemilla vuorineuvosten höperehtimisestä.
Sama virne `pelaajien` naamalle ilmestyi varmaan myös silloin, kun Suomen Yrittäjät torjui paikallisen sopimisen lisäämisen työnantajaliittoihin kuulumattomissa yrityksissä.
Näennäisen kaoottisessa reilun vuoden kestäneessä prosessissa on kaikesta huolimatta selvää järjestelmällisyyttä.
Aivan kuin ennalta kirjoitetussa näytelmässä.
Kuuden minuutin päivittäisestä työajan pidennyksestä ja muutamista muista työehtojen heikennyksistä ei ilman poliittista peliä näin muhkeaa riitaa voisi saada aikaan.
Mikä sitten käänsi tilanteen kikyn voitoksi?
Ehkä työntekijä- ja työnantajaliittojen hallitukset näkivät pelin politiikan ja pitivät taloustilanteen korjaamista sitä tärkeämpänä?
Hallituksen veroporkkanan sitominen sopimuksen kattavuuteen lisäsi kikyn houkuttelevuutta ja yleinen painekin viimeiseksi lukoksi jääneen Metalliliiton saamiseksi mukaan kasvoi loppuvaiheessa.
SDP:lläkin saattoi mennä pupu pöksyyn, kun alkoi näyttää siltä, että se saattaisi joutua itse siivoamaan kikyn kaatumisesta aiheutuvan sotkun.
Sipilä kun olisi voinut kävellä vaikka presidentin puheille Mäntyniemeen ja todeta, että hoitakaa homma, kun niin hyvin tunnutte osaavan.