Saako kesästä valittaa?
Kesä pakottaa kohtaamaan monenlaista.
Etäisyyteen ja erinäisiin “turvaväleihin” tottuneena suomalaisena olenkin yhtäkkiä sen edessä, että iholle asti yltää kaikenlaista yllättävää.
Yhtäkkiä väkeä tuntuu olevan liikkeellä muihin vuodenaikoihin nähden kovin paljon.
En ole ollut pitkinä talvikuukausina lainkaan tietoinen siitä, miten paljon mopoikäisiä teinejä naapurustossani asuu. Heidän määränsä kävi ilmi, kun kuumuus pakotti pitämään ikkunat öisin auki.
Lämpötilat, niin. Kesähelteiden kuormittavaa kuumuutta ei pääse pakoon. Päivät alkaa suunnitella sen perusteella, minkälainen ilmastointi missäkin on.
Myös toimistotyöläinen tarkkailee säätä aivan uusin silmin. Asteet muuttuvat todellisemmiksi, kun ne seuraavat sisälle.
Kesälämpimillä myös ympäristö tulee lähemmäksi.
Kaupungissa lokit ja hanhet tuntuvat pitävän poikasiaan kaikkein mieluiten jalkakäytävillä tai muilla sellaisilla paikoilla, joihin ihmisen olisi kerta kaikkiaan päästävä.
Poikasta ohittaessa sekä ihminen että emolintu tuntevat olonsa yhtä uhatuiksi. Etenkin lokki tuntuu olevan valmis epätoivoisiin tekoihin, jos onneton kulkija ei muuta reittiään.
Pölypallon näköinen poikanen nakottaa keskellä pyörätietä, panikoituva jalankulkija nopeuttaa askeliaan ja emolokki syöksähtelee vimmaisesti yhä likemmäs.
Tästä syystä olen valinnut uuden reitin. Kesä tuli melkein päin pläsiä.
Luonto todellakin tuntuu, mutta se tuntuu myös ihanalta.
Kaikki kukkii, ja yksi toisensa perään jokin upea ilmiö on parhaimmillaan. Tulppaaneita seuraavat pionit ja ruusut. Niittykukat värittävät tienvarret.
Koko ajan tapahtuu jotakin.
Tarkkaavainen huomaa, missä pihan linnut pesivät. Yhtenä päivänä taukoamaton ruokintaliikenne pesälle vain loppuu, sillä poikaset ovat lähteneet omilleen.
Tyytyväisyys läikähtää tarkkailijan sydämessä: onnistuivat saamaan urakkansa loppuun! Melkein niihin jo kiintyi!
Silloin huomaa ihmettelevänsä, miten pimeän vuodenajan ylipäänsä kestää. Miten elämää voi olla ilman tätä kaikkea?
Vielä on yksi kesäinen ilmiö, jonka jokainen tietää.
Tapaat ihmisiä, jotka sanovat, ettei helteistä saa valittaa, vaan niistä pitää nauttia. Keskustelun joutuu käymään monta kertaa kesässä, väistämättä.
“Kun melkein koko vuoden joutuu kuuntelemaan kesäihmisten ininää talven kylmyydestä ja kamaluudesta, kai minäkin saan pari viikkoa vuodesta valittaa säästä”, tuskailin ystävälleni käristävimpien helteiden keskellä.
“Niin no, minä kyllä valitan sekä kylmyydestä että kuumuudesta”, ystäväni totesi lakonisesti.
Silloin ymmärsin saman pätevän itseenikin. Kuinkakohan paljon tuleekaan valitettua kaikenlaisesta?
Pakottaako kesä minut kohtaamaan jo itsenikin?
Se taitaa kyllä olla jo vähän liikaa.
