Palkkakissa pöydälle

Naisilla ei mene hyvin. Suomessa naisten työttömyys on kasvanut saman verran kuin miesten parantunut. Naisille maksetaan huonompaa palkkaa kuin miehille.

Yhdysvalloissa nainen ei vieläkään kelvannut presidentiksi. Paikan otti sovinistinen Donald Trump. Jos miehet ottavat mallia Trumpin käytöstavoista, tasa-arvon ilmapiiri kylmenee entisestään.
Koti-Suomessa eläköitynyt ”valtion pomo” Erkki Virtanen lyttäsi keskustelun palkkatasa-arvosta ja kyseenalaisti ohessa koko tasa-arvokeskustelun.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa todetaan kuitenkin yksiselitteisesti, että tasa-arvon kannalta ongelmakohtia Suomessa ovat palkkaerot sekä sukupuolen mukaan eriytyneet alat ja ammatit.

Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen on listannut samapalkkaisuusperiaatetta haittaavia tekijöitä: työntekijät eivät tunne palkkausjärjestelmää, palkan muodostumista ja miten vaikuttaa omaan palkkaansa. Palkkatuntemus on kaikkiaan heikkoa.

Ministeriö kannustaa avoimeen palkkakeskusteluun, ”nostamaan kissan pöydälle”. Sitä kautta perusteettomat palkkaerot olisi helpompi löytää ja korjata.

Puhutaan siis palkoista.

Erkki Virtanen teki pitkän virkamiesuran ja jäi vuonna 2015 eläkkeelle työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) kansliapäällikön paikalta. Virtasen palkasta en löytänyt varmaa tietoa, mutta Iltalehti listasi marraskuussa 2015 kovapalkkaisimpia virkamiehiä. Tällä miesvaltaisella listalla Jari Gustafsson, Virtasen seuraaja, keikkui toisena liki 13 000 euron kuukausipalkallaan. Vuonna 1950 syntynyt valtiotieteen kandidaatti Virtanen ehti hyväpalkkaisen virkamiesuransa aikana tienata mukavan eläkkeen.

Eikä siinä mitään. Mies on palkkansa ansainnut. Mutta niin olisi nainenkin.

Epä-älyllisessä Ylen Sama työ – mikä palkka? -kolumnissaan Virtanen kirjoittaa tasa-arvokiihkoilijoista ja vähättelee koko palkkakeskustelua.

Hänen mielestään puhe naisten eurosta on huuhaata. Siis se, että naisten euro on oikeasti 83 senttiä. Hän selittää palkkaerot sillä, että naisia työskentelee paljon matalapalkka-aloilla esimerkiksi hoiva-alalla ja kaupoissa.

Miehiä on töissä enemmän korkean palkan aloilla insinööreinä, juristeina ja paperikoneen pyörittäjinä. Kun palkat lasketaan yhteen ja jaetaan sukupuolen mukaan, tuloksena on juuri tuo naisten alimittainen euro, Virtanen laskee.

Olisin odottanut Virtaselta älyllisempää ongelman tarkastelua.

Virtanen olisi voinut esimerkiksi vertailla, miten ay-liike on hoitanut nais- ja miesalojen ansiokehitystä. Hän olisi voinut miettiä, mihin palkkaeron kaventuminen pysähtyi. Mikä rooli ay-liikkeellä on siinä, että hoitajien palkat ovat jääneet paperikonemiesten palkoista?

Onko paperia vientiin tuottavan insinöörin työ arvokkaampaa kuin sairaasta huolta pitävän hoitajan? Jos on, niin miksi?

Myös yksityisen ja julkisen sektorin vertailu kiinnostaa. Naiset uurastavat säästöpaineissa julkisella sektorilla, miehet markkinavetoisella yksityisellä puolella.

Entäpä esimiestehtävät? Kokevatko naiset, että kyvyt eivät riitä vai että elämässä on kiinnostavampiakin asioita kuin toisten työnteosta huolehtiminen? Mikä merkitys on sillä, että naiset pyörittävät myös perheitten arkea?

Miehillä on perinteisesti kovempi kantti pyrkiä pomoiksi ja taito hinnoitella työnsä naisia paremmin.

Tes-suositukset ovat vain minimi. Kun työntekijä ja työnantaja sopivat palkoista keskenään, neuvotteluissa pärjäävät he, joilla on jo entuudestaan hyvä asema ja palkka.