Me toimittajat lietsomme someraivoa

Toimittajalta

”Läski, joka rääkkää hevostaan” – someraivo saa kilparatsastajat jopa lopettamaan lajin. Someraivo repesi Antti Rinteen lausunnosta: ”Mikä sinun motiivisi oli?”.

Ainakin uutisten perusteella someraivo jyllää milloin minkäkin asian ympärillä.

Eivätkä poimitut otsikot ole peräisin juorulehdistä, vaan laatuaviiseina pidetyistä julkaisuista, kuten Helsingin Sanomista.

Kielitoimisto määrittelee someraivon sosiaalisessa mediassa leviäväksi raivokkaaksi viestinnäksi, joka voi kohdistua esimerkiksi yksityishenkilöihin, poliitikkoihin tai viranomaispäätöksiin.

Minua kiukunpurkaukset eivät kummastuta. Närkästyminen kuuluu ihmisyyteen.

Sen sijaan ihmettelen median hinkua tehdä uutisia someraivosta. Keiden reaktioiden perusteella toimittajat tulkitsevat jonkun mielipiteen someraivoksi? Omien Facebook-kavereiden? Onko otos silloin kymmenen henkeä vai vieläkin vähemmän?

Vai taotaanko uutiset Twitterin perusteella, välineen, jota Suomessa käyttävät lähinnä toiset toimittajat?

Ainakin minun on hankala kuvitella, että kilparatsastajiin kohdistuva raivo olisi villinnyt suuria ihmisjoukkoja. Tuskinpa demaripomonkaan sanomiset massoja kiihottavat.

Joka tapauksessa moni lukija kuulee raivosta ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun media nostaa sen otsikoihin. Varmin tapa nostattaa someraivoa on uutisoida siitä.

Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön johtaja Heikki Hellman on pistänyt merkille, että someraivon perusteella tehtyjä uutisia näkyy tiedotusvälineissä yhä enemmän.

Hellmannin mukaan se, että jostain asiasta on noussut niin sanottu someraivo, ei pitäisi vielä millään mittapuulla olla uutinen.

Perinteiset uutiskriteerit näyttävät nyt löystyneen.

Uutisarvoa määritellessä pitäisi huomioida ainakin kolme kriteeriä: tapahtuman tosiasiallinen voimakkuus, tapahtuman vaikutusten laajuus eli sen ihmisjoukon suuruus, jota vaikutukset koskettavat sekä se, missä määrin vaikutukset koskettavat lukijoita.

Hellmanin mielestä toimitusten työtä ohjaavat kuitenkin nyt lähinnä kiire ja laiskuus.

Sosiaalinen media on oikein käytettynä toimittajille oivallinen työväline. Itsekin bongaan Facebookista ja Twitteristä uutisaiheita päivittäin.

Se, että jostain asiasta tulee uutisen arvoinen, vaatii kuitenkin aina työtä ja asian penkomista. Lähteenähän omat Facebook-kaverit ovat yhtä laaja ja luotettava joukko kuin paikallisen huoltoaseman äijäparlamentti.

Pitää myös muistaa, että somessa aktiivisesti huuteleva porukka ei ole yhtä kuin Suomen kansa tai yleinen mielipide.

Viestimissä on näkynyt useita juttuja, joissa verkonkäyttäjiä neuvotaan hillitsemään someraivoa. Näin toimittajana samaa toivoisin medialta itseltään.

Henna Lammi Verkkouutispäällikkö