Mahdottomasta voi tehdä mahdollista
Viime viikkoina on joutunut tarpomaan loskassa välillä polviaan myöten, sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti.
Runsasluminen pakkastalvi on heilahtanut loskaiseksi liukkaudeksi. Toisiaan seuraavat ja kerta kerralta kehnommiksi käyvät galluptulokset ovat tehneet samaa keskustarintamalla.
Hetkittäin on jopa tuntunut siltä, ettei saa jalkojaan irti moskasta, saati että pääsisi eteenpäin. Pikemminkin on alkanut pelottaa, että hetkellä millä
hyvänsä saattaa keikahtaa kuonolleen hyisen kylmään todellisuuteen ja jäädä siihen.
Osalla meistä on jo lähtöjään taipumus maalata skenaariot synkiksi, vähän kuin varalta; eivätpähän pääse sanomaan, että tuokin kuvitteli liikoja.
Toisilla taas on selvästi myönteisempi ote niin tavallisen arjen haasteiden kuin tulevaisuudenkin suhteen.
Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä taitaa kuulua jälkimmäiseen kastiin.
Toistaiseksi syvimmälle sukeltaneen gallupuutisen jälkeiseltä pääministerin haastattelutunnilta korvaani tarttui Sipilän toteamus siitä, että vaalikentillä mahdottomasta voi vielä tehdä mahdollista.
Hän muistutti hallituksensa jo niin tehneenkin työllisyys- ja talouskehityksen osalta. Kaikki viisaat toitottivat asetettujen tavoitteiden olevan realismin ulottumattomissa, mutta niin vain on työllisyysastekin hujahtanut jopa yli asetetun päämäärän.
Erästä tämän lehden juttua varten plarasin läpi hallituksen saavutuksia. Niitä on kuulkaa paljon, isoja ja pienempiä.
Onkohan kepulaisillakin pääsyt unohtumaan, mitä kaikkea neljässä vuodessa on saatu aikaiseksi. Kaikkien kannattaisi ottaa iltalukemiseksi Hallituksen 275 saavutusta -kirjanen. Sitä voisi myös kuljettaa mukana vaalitapahtumissa.
Unohtaminen ei toisaalta ole ihme, sillä eipä niitä hyviä asioita ole juuri julkisuudessa levitelty. Objektiivista tiedonvälitystä on kaiketi vain negatiivisten asioiden esiin kaivaminen ja niillä revittely. Jälleen koen itseni perustavalla tavalla vialliseksi ajatellessani, että puolueetonta olisi kertoa molemmista; niin huonoista kuin hyvistäkin päätöksistä.
Suorastaan silmiin pistävä oli hiljaisuus valtakunnan pääuutiskanavilla viime viikolla, kun eduskunnassa meni läpi Kimmo Tiilikaisen esitys hiilettömästä Suomesta vuoteen 2029 mennessä.
Asiasta on puhuttu jo neljällä vuosikymmenellä. Olisi luullut, että esimerkiksi vihreät olisivat somessa iloinneet tästä merkittävästä askeleesta kohti ilmastoystävällisempää Suomea. Mutta ei. Esitys tuli väärältä suunnalta, joten se vaiettiin kuoliaaksi.
Keskustalaisten pitää sen sijaan ruveta pitämään kovaa meteliä. Gallupmurheen loskaan juuttuneet saappaat on kiskaistava irti ja lähdettävä yhtenä rintamana tarpomaan kohti parempia kelisolosuhteita, tekemään mahdottomasta mahdollista, muuttamaan kannatusalhoa torjuntavoitoksi vaaleissa.
Ihmisten huolia on kuunneltava, eikä heidän tyytymättömyyttään pidä sivuuttaa. Monella on syystä paha mieli. Siinä sivussa voi kuitenkin kertoa, mitä on tehty ja mitä tehdään seuraavalla vaalikaudella, jos keskusta pääsee valtaan korjattuaan maan talouden.
Ei muuta kuin hymyä naamaan ja ihmisten pariin.