Kauas koulut karkaavat

Yhä useampi peruskoulunsa päättänyt nuori on nykyään visaisen tilanteen edessä.

Koulunkäynnin jatkaminen kiinnostaisi, mutta mitkä ovat vaihtoehdot?

Lukio tai ammattikoulu tulevat luontevasti ensimmäisinä mieleen. Mutta jos lähimpäänkin oppilaitokseen kertyy matkaa useita kymmeniä kilometrejä, mieli voi muuttua ja opintaival mutkistua.

Ylen julkistaman aluehallintovirastojen vertailun mukaan riski toisen asteen tutkinnon hankkimatta jättämiseen kasvaa kiistattomasti kouluverkoston harvenemisen myötä.

Kaikista nuorista edelleen lähes viidesosa jää ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa.

Alueelliset erot ovat suuria, ja tilanne on heikoin Itä-Suomessa.

Osa kunnista on pinta-alaltaan laajoja. Vaikka kuntakeskuksessa löytyy oppilaitos, sen saavuttaminen on laita-alueelta huomattavan vaikeaa.

Useilla seuduilla jo julkisen liikenteen heikko taso vaikeuttaa monen nuoren pääsyä opintoihin.

Suomessa on jo 35 kuntaa, joissa peruskoulun päättäneellä ei ole lukiota 10 kilometrin etäisyydellä kodistaan. Ammatillinen oppilaitos puuttuu samalta etäisyydeltä peräti 106 kunnassa.

Määrät ovat hälyttävässä kasvussa.

Kouluverkon supistaminen pakottaa nuoret kulkemaan koulun perässä ja muuttamaan kotoaan turhankin aikaisin.

Mukaan lukien sellaiset nuoret, joilla ei itsenäiseen elämään ole juuri minkäänlaisia valmiuksia. Ongelmia tulee vastaan, kun koulun lisäksi vastuuta joutuu kantamaan myös itsestään.

Pitkä ja vaivalloinen koulumatka vaikuttaa myös innokkuuteen opiskella. Keskeyttäjiä on liian paljon.

Koulujen karkaaminen yhä kauemmas ei ole enää edes syrjäisempien maaseutujen ongelma. Kouluverkkoa karsitaan jopa väkimääräänsä lisäävissä kasvukeskuksissa.

Suomalaisessa toisen(kin) asteen koulutuspolitiikassa on ristiriitainen ongelma.

Hallitusohjelmassa tähdätään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrän vähentämiseen ja listataan tavoitteeksi huolehtia koulutuksen alueellisesta saatavuudesta.

Toisaalta siellä on myös tavoite leikata 190 miljoonaa euroa toisen asteen koulutuksesta ensi vuodesta lähtien.

Tällä hetkellä toisen asteen koulutukseen siirtyvien ikäluokka on aiempaa hieman pienempi, mutta 16-vuotiaiden määrän ennustetaan lähtevän nousuun jälleen vuonna 2018.

Opetusministeriöön tarvitaan pian ”Taika-Jimin” kyvyt omaavia osaajia.

Kuinka pitkälle kouluverkoston karsiminen ylipäätään voi mennä, että siitä pitäisi tosissaan huolestua?

Digitaalisuutta, verkon kautta tapahtuvaa etäopetusta ja muita teknisiä toteutustapoja on tarjottu ratkaisuksi. Monessa kunnassa kipeitä säästöjä selitellään sillä, että on fiksumpaa karsia seinistä kuin opetuksen laadusta.

Toistaiseksi Suomen väestöstä yli 70 prosentilla 25-vuotta täyttäneistä on vähintään toisen asteen tutkinto. Tuolla lukemalla pysyttelemme edelleen EU-maiden keskiarvon yläpuolella.

Riittääkö hiljalleen hiipuva rankingsijoitus Suomelle, jota vielä jokunen vuosi sitten tituleerattiin koulutuksen mallimaaksi, Pisa-menestyksistä puhumattakaan?

Ei pitäisi riittää.