Kriisien sukupolvi kaipaa valoa
Nuorten tulevaisuususko on koetuksella. Ensin tuli korona, ja sen mukana etäopetus, kesken jääneet harrastukset ja peruuntuneet ylioppilasjuhlat.
Liian moni on joutunut eristäytymään kotiin, jossa ei ole turvallista. Monelle taloudellinen tulevaisuus näyttää olevan täynnä riskejä.
Pitkittynyt koronatilanne on heikentänyt 13–18-vuotiaiden nuorten uskoa tulevaisuuteen, kertoo Suomen UNICEFin kysely.
Kouluterveyskyselyn mukaan nuorten ahdistus- ja masennusoireilu oli merkittävästi lisääntynyt keväällä 2021 verrattuna epidemiaa edeltävään mittaukseen. Eriarvoisuus kasaantui jo ennen koronaa paitsi meillä, niin erityisesti globaalisti.
Pandemia on lisännyt köyhyyttä ja miljoonat lapset ovat kärsineet koulunkäynnin keskeytyksistä.
Nyt juuri kun koronan osalta ollaan palaamassa normaaliin arkeen, sodan uhka Euroopassa on todellisempi kuin vuosikymmeniin.
Lisäksi taustalla jäytää jatkuva huoli ilmastonmuutoksen vaikutuksista maapallon elinoloihin.
Moni tämän hetken nuori tulee elämään vielä 2100-luvulla. Siksi politiikan aikajänteen tulisi olla vähintään yhtä pitkä.
Toivon näköaloja kaivataan nyt kipeästi nuorten arkeen ja koko maailman tulevaisuudennäkymiin.
Desmond Tutu on sanonut toivosta hienosti: “Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa huolimatta kaikesta pimeydestä.”
Aikuisten ja päättäjien vastuu on raivata valolle tilaa vahvistua.
Isojen, globaalien, ilmiöiden vaikutukset eivät saa kääntyä yksilöiden ongelmiksi. Siis esimerkiksi niin, että nuori tuntee olevansa umpisurkea opiskelija ja jää yksin häpeämään asiaa, vaikka riittävää tukea opintoihin ei ole ollut saatavilla.
Kevään puoluevaltuustossa tullaan käymään keskustelua nuorten tulevaisuusnäkymistä.
Tarvitaan asenteellisia ja rakenteellisia muutoksia, joilla tuetaan nuorten hyvinvointia. Yhteiskunnallisesta ilmapiiristä on tehtävä sellainen, että se viestittää: kukaan ei ole toivoton tapaus.
Koskaan ei ole liian myöhäistä.