Kohti parempaa varusmiespalvelusta
Koronavuoden aikana on kohistu Puolustusvoimista enemmän kuin ennen. Viime keväänä tapetilla oli varusmiehille syötetyn ruoan kotimaisuus, ja viime aikoina ihmisten mielissä on ollut puolustusministeri Antti Kaikkosen asettama komitea, jonka tehtävänä on uudistaa asevelvollisuutta 2020-luvulle.
Komitean työn ytimenä on se, että asevelvollisuudenkin tulee elää ajassa. Näin ajattelee varmasti moni nuorikin, ehkä juurikin varusmiespalvelusta suorittavatkin varusmiehet. Ei tarvitse avata silmiään, kuin edes vähän huomatakseen, että uudistusta asepalvelus kaipaisikin.
Korona-aika on tuonut positiivisia tuntoja varsinkin siihen, että kriisin koittaessa on mahdollisuus tarkastella asioita, jotka on tärkeitä ja toisaalta asioita, jotka ei toimi. Niin Puolustusvoimissakin.
Takana tänään 309 aamua. Omina aamuinani olen kulkenut läpi aliupseerikurssin, Haminan reserviupseerikurssin ja johtajakauttakin. RUK:n oppilaskuntaakin on tullut luotsattua. Tämän 10 kuukauden aikana olen saanut hyvin muodostettua kuvan siitä, miksi uudistuksen tarvetta on.
Komitean työssä on pohdittu esimerkiksi asepalveluksen yhteensopivuutta koulutuksen tai työn kanssa. Konkreettiset kokemukset omasta palveluksestani ovat osoittaneet, että nykyajan varusmiespalvelus sopii kömpelösti yhteen esimerkiksi töiden tekemiseen lomilla tai kevään yhteishaun kanssa. Asevelvollisuus, joka antaa edellytykset tehdä töitä, menestyä opinnoissa ja josta on helppo hypätä siviilielämään.
Toisaalta on hyvä pohtia myös siviilipalvelusta. Tällä hetkellä siviilipalvelusmalli koetaan pakolliseksi pahaksi – se on lähes poikkeuksetta keskimääräistä varusmiespalvelusta pidempi ja kokonaisturvallisuudelle sen arvo on nolla. Näkisin mielelläni tulevaisuuden asevelvollisuuden, jossa siviilipalveluksen ainoa tarkoitus olisi tukea maanpuolustusta – esimerkiksi virka-aputehtävien täyttämisessä tai muissa tehtävissä, jotka palvelevat kokonaisturvallisuutta. Asevelvollisuus, jossa siviilipalvelus on järkevä.
Vähintä, mitä yhteiskunta voi nuorillemme antaa takaisin on toimivampi, nykyaikaisempi ja parempi intti
Palveluksen koskiessa pelkästään nuoria miehiä on syytä tarkastella sitä vaikutusta, jonka palvelus jättää nuoriimme. Voiko armeijasta etsiä syitä siihen, että yhä vähemmän nuoria miehiä pääsee korkeakouluihin? Tai syrjäytyy? Ehkä syitä ei suoranaisesti saa, mutta ratkaisuja sitäkin enemmän. Minulla on unelma, ajatus siitä, että asepalvelus voisi olla enemmänkin – mahdollisuus, jossa tarjolla voisi olla muitakin taitoja. Ei pelkästään sotaharjoituksia tai koomiseksikin koettuja K2020 aggressionhallintakoulutuksia, vaan esimerkiksi työelämän kannalta tärkeitä taitoja: ensiapukoulutuksia, erilaisia passeja tai kursseja.
Omalla RU-kurssillani näitä järjesti oppilaskunta ja joukko-osastoissa vaihtelevasti VMTK, mutta miksei näitä sisällytettäisi palvelukseen? Se olisi jotain, mistä jäisi jotain konkreettista käteen. Asevelvollisuus, joka antaa nuorille jotain konkreettista.
Kyselyt ovat osoittaneet, että suomalaiset haluavat puolustaa maataan. Koulutettavat nuoret miehet ja naiset ovat erittäin motivoituneita, osaavia ja he antavat palvelukselle paljon – vähintä, mitä yhteiskunta voi nuorillemme antaa takaisin on toimivampi, nykyaikaisempi ja parempi intti. Työtä sen eteen on tehtävä armotta ja jatkuvasti.