Kuka johtaa?
Keskustan ylintä valtaa käyttää puoluekokous, eli kokoukseen edustajiksi nimetyt edustajat.
Puolueväki päättää puolueen linjasta ja suunnasta. Puoluekokoukseen pitää tulla paikalle, jos haluaa vaikuttaa linjaan ja suuntaan.
Olethan tulossa?
Sinä olet melkoisen vallan käyttäjä, kun saat muilta keskustalaisilta valtakirjan edustaa heitä vapaan maailman suurimmassa puoluekokouksessa.
Keskusta tekee kaiken tarvittavan, jotta yhä useampi voisi tulla mukaan vaikuttamaan aidosti kansanvaltaiseen yhteisöön. Siksi keskusta myös panee työkalujaan kuntoon, että kauttamme olisi vaivatonta kilvoitella ja vaikuttaa.
Keskustalaiset kokoontuvat Jyväskylän puoluekokoukseen ajankohtana, jota leimaa kansanvallan ulkokultaistuminen ja demokratian näivettyminen eri puolilla maailmaa.
Demokratia ei ole varsinaisesti huudossa, mutta demokratian tarve on huutava.
Demokratiasta on mukavaa maalailla taivaanrantaa juhlapuheissa, mutta yhä useampi suomalainen kokee osattomuutta poliittiseen päätöksentekoon. Puolueet lakkasivat houkuttelemasta jo 1970-luvun lopulla.
Kansanvalta jää hauraaksi, jos sitä toteuttaa vain kiiltokuvapoliitikkojen somepostauksia tykkäämällä, kansalaisadresseja allekirjoittamalla tai mieltään osoittamalla.
Puolueet ovat lainsäädännönkin silmissä kansanvallan keskeisiä vallankäyttäjiä. Mutta onko puolueiden jäsenten valta aitoa vai käyttävätkö jotkut muut valtaa puolueiden nimissä?
Poliittinen valta on jo pitkään valunut ministerien kabinetteihin ja eduskuntaryhmien suljettuihin huoneisiin. Kehitys on jo johtanut siihen, että johdetaan imagoilla. Puolueiden jäsenille ja äänestäjille meinaa siinä pelissä jäädä pelkkä taputtajan ja statistin rooli.
Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni. Niin se on myös politiikassa ja poliittisessa vallassa.
Kansanvalta jää hauraaksi, jos sitä toteuttaa vain kiiltokuvapoliitikkojen somepostauksia tykkäämällä, kansalaisadresseja allekirjoittamalla tai mieltään osoittamalla.
Onnettominta on, jos puolueväen tahtoa ylenkatsottaisiin ja linja rakenneltaisiin hiljaisissa kammareissa.
Aito kansanvalta tarvitsee tuekseen rakenteita, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus sanoa, äänestää, äänestyttää, valittaa jo sovitusta ja kokea tekemiselleen merkitystä.
Puolueen jäsenyydellä pitää olla arvo, syy ja tarkoitus. Puolueväen luottamuksen varaan rakentuvissa tehtävissä pitää olla samoin aito merkitys.
Me haluamme olla paikallisuudesta ammentava ja mutkaton liike, emmekä hajuton ja mauton hollitupa.
Meidän keskustalaisten pitää itsekin muistaa pitää huoli, että elämme ihanteidemme mukaisesti emmekä vahingossakaan sorru kiiltokuvien puolueeksi tai kättentaputtajien kerhoksi.
Tämä aika tarvitsee demokratian itsepuolustajia. Keskustan 80. puoluekokous Jyväskylässä on viesti kaikille suomalaisille, että rakastamme meikäläiselle elämäntavalle ominaista kansanvaltaa.
Puoluekokouksesta kerromme, että puolueen kautta vaikuttaminen on arvokkainta demokratiatyötä.